Vanhemmuus mukavuusalueen ulkopuolella

Vanhemmuus on välillä rankkaa. Haasteet ovat samoja, missä päin maailmaa sitten asuukaan. Lapsukaisten kiukuttelua käsittämättomistä aiheista, syyllistymistä tai riittämättömyyden tunnetta, liian lyhyitä yöunia. Ulkomailla vanhemmuus voi olla monesta syystä haasteellisempaa kuin kotimaassa ja omat keinot vaikeuksien käsittelyyn ovat useimmiten heikommat.

Toisaalta kokemus lasten kasvattamisesta oman mukavuusalueen ulkopuolella voi vahvistaa uskoa omaan vanhemmuuteen ja kykyihin.  Mikäli haluaa päästä vaikeuksien ja arjen odottamattomien ongelmien yli, on pakko keksiä ratkaisuja, katsoa peiliin ja yrittää löytää itsestään uusia yllättäviä voimavaroja.  Omaa ääntään pitää oppia kuuntelemaan, koska muutakaan kiinnekohtaa, ainakaan aluksi, ei ole.

Rakenna tukiverkko

Vanhemmuus ulkomailla vaatii monista syistä enemmän tsemppiä kuin vanhemmuus kotimaassa. Usein huolehditaan lasten sopeutumisesta suuriin elämänmuutoksiin mutta vanhempien tarvitsema tuki unohtuu. Siihen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Vähän kliseisesti lentokoneessakin tulisi ensin muistaa laittaa happinaamari ensin itselleen ja sen jälkeen auttaa se lapsen päälle.

Ulkomailla tukiverkko puuttuu lähes kokonaan. Oma perhe on kaukana ja läheiset ystävät puuttuvat. Vasta muuttaneen perheen vanhemmat eivät välttämättä jaksa tsempata toisiaan silloin kuin sitä eniten tarvitsisivat. On enemmän kuin tavallista että työssäkäyvä osapuoli tekee pidempiä päiviä ja matkustaa sen lisäksi tiheämmin kuin aikaisemmin. Hänelle ei ole päivän päätteksi paljon paukkuja jakaa toisen murheita. Jos toinen jää kokonaan kotiin, hän voi kokea eristyvänsä muusta maailman menosta. Aika käy nopeasti pitkäksi siinä tilanteessa ja seinät kaatuvat päälle. Puolison empaattinen kohtaaminen on vähän vaikeaa kun kummankin arki koostuu aivan erilaisista tekijöistä.

Vertaistuen etsiminen paikallisesti ja toisiin samassa veneessä oleviin vanhempiin tutustuminen on ensiarvoisen tärkeää. Vaikka Suomeen jääneisiin ystäviin on tärkeää pitää yhteytta, moni ulkomaille muuttanut huomaa, ettei omasta arjesta kertominen löydä kaikupohjaa vanhoista ystävistä. He eivät ymmärrä, millaisten ongelmien kanssa ulkosuomalainen painii ja se lisää yksinäistä fiilistä.

Onneksi monessa maassa ekspatriaattien tukiverkko on hyvä ja sosiaalisen median kautta saa vihiä paikallisista meiningeistä. Toisten samassa tilanteessa olevien vanhempien tapaaminen vaatii silti viitseliäisyyttä.  Vaikka aina ei huvittaisi olla aktiivinen ja ottaa yhteyttä uusiin tuttaviin, silti leikkipiiriin tai muuhun aktiviteettiin raahautuminen kannattaa. Rakenna tukiverkko, vaikka se pitäisi rautalangasta vääntää.

Käy lukemassa mainiosta Alla Kaalipuun blogista, miten Tanja teki sen.

Anna erilaisuudelle mahdollisuus

Vieraan kulttuurin erilaiset tavat kasvattaa ruokkia ja vaatettaa lapset tai käsitys siitä, mitä tarkoittaa “hyvä vanhempi” ovat useimmiten ristiriidassa omien näkemysten kanssa. Jotkut itselle tärkeät asiat voivat olla täysin merkityksettomiä uudessa asuinmaassa tai niille jopa naurestellaan. Omia normeja ja tottumuksia alkaa ulkomailla asuessa nopeasti epäilemään. Kun ympäristö kyseenalaistaa omat totutut tavat ja toimintamallit iskee päälle kulttuurishokki ja turhautuminen.

Jos paikallinen kieli ei ole hallussa, on olemassa olevaa tukea hankalaa löytää. Esimerkiksi Alankomaissa on toimiva lastenneuvolapalvelu, jonka kautta löytyy kursseja, tietoa ja tukihenkilöitä tai -ryhmiä. Paikallista neuvolaa kuulee usein parjattavan etenkin ekspatriaattien taholta. Tämä on varsin ymmärrettävää, koska lasten kasvatukseen saatavat vinkit voivat olla hyvinkin erilaisia kuin mihin ulkomailta muuttanut on tottunut. Kannattaa kuitenkin olla avoimella mielellä ja antaa mahdollisuus asuinmaasssa saatavilla oleville tukirakenteille. Kaikkialla  maailmassa lapsista yleensä tulee täyspäisiä aikuisia, vaikka heitä ei olekaan kasvatettu samalla tavalla kuin Suomessa.

Poimi parhaat palat

Vanhemmuus ulkomailla vapauttaa sellaisista ympäristön ennakko-oletuksista, vallalla olevista asenteista ja tavallisista valinnoista, joihin ei kotimaassa asuessa ole edes kiinnittänyt huomiota. Suomi on kulttuurisesti homogeeninen maa moneen muuhun verrattuna. Esimerkiksi Suomessa erot peruskoulujen välillä ovat pieniä. Saksassa, Alankomaissa tai USAssa samassa kaupungissa toimivat kaksi eri koulua ovat suurella todennäköisyydellä kuin yö ja päivä. Sama pätee tietysti melkein kaikkeen muuhunkin yhteiskunnassa. Sellaista valtavaa valintojen kirjoa ja sen merkitystä arjessa voi olla pienestä maasta käsin vaikea hahmottaa.

Ulkosuomalainen vanhemmuus tarkoittaa käytännössä tietoisempaa valintojen tekemistä, sekä olosuhteiden pakosta mutta myös siksi, että niin voi tehdä. Omasta kulttuurista voi poimia sellaisia tapoja arkeen, jotka siihen istuvat ja jotka asuinmaan ympäristössä toimivat. Paikallisista käytännöistä voi löytyä jotain oman perheen elämään erinomaisesti sopivaa. Ulkomailla asuvalla vanhemmalla on vapaus poimia kirsikat kakusta. Se, että arjesta voi tehdä itsensä näköistä,  kasvattaa rohkeutta ja itsetuntoa.

Expat Kids Club – tukea elämänmuutoksissa

Soitin suomalaiselle Annaleena Holopaiselle Amsterdamiin. Holopainen toimii psykologina Expat Kids Club yrityksessä ekspatriaattiperheiden parissa ja on osallisena tutkimusprojektissa Vrije Universiteit:ssä Amsterdamissa.   Suomessa asuessaan hän opiskeli Jyväskylässä psykologiaa ja työskenteli perheneuvolassa.

Expat Kids Club on amerikkalaisen psykologin Kate Bergerin perustama yritys Amsterdamin kupeessa Amstelveenissä. Alueella, johon on asettunut asumaan huomattava ekspatriaattiväesto. Yritys on kasvanut paljon viime vuonna ja siinä työskentelee viisi henkilöä. Tiimillä on sekä yksityis- että yritysasiakkaita. Berger konsultoi yksityisasiakkaita, sekä kansainvälisiä yrityksiä, instituutioita ja organisaatioita kansainvälisten lasten hyvinvointiin liittyen. Holopainen sen sijaan keskittyy yksityisasiakkaisiin. Tiivistä yhteistyötä tehdään myös maailmanlaajuisen verkoston FIGT sekä eri maissa toimivien kansainvälisten koulujen kanssa.

Holopaisen asiakkaita ovat monenlaisista kulttuureista ja lähtökohdista kotoisin olevat lapset ja perheet. Useat perheet ovat kansainvälisen liikkumisen konkareita ja heillä on jo monta muuttoa takanaan. Toisilla se sijaan on vasta ensimmäinen ulkomaanmuutto takana.  Vaikka Expat Kids Club toimii fyysisesti Alankomaissa, on heillä asiakkaita ympari maailmaa. Amstelveenissä alkanut yhteydenpito voi myos jatkua, vaikka perhe muuttaisi pois.

Suurimmat syyt ottaa Expat Kids Clubiin yhteyttä liittyvät ongelmiin, joita ulkomaille muutto voi tuoda lapsille ja koko perheelle mukanaan. Haasteita voi tulla eteen esimerkiksi kehityksessä (esimerkiksi jo opitun taidon ”unohtaminen” hetkellisesti), sopeutumisessa, ystävyyssuhteissa tai koulunkäynnissä. Usein vaikeudet näyttäytyvät esimerkiksi tunteiden säätelyn vaikeutena kuten kiukutteluna, levottomuutena, syrjään vetäytymisenä, arkuutena tai jännittämisenä, koulussa tai kotona.

Ulkomaille muutto tuo usein mukanaan jonkin tasoisia haasteita. Siksi sen ei kannata antaa säikäyttää niin että hautaa haaveensa ulkomaille muutosta. “Samanlaisia haasteita voi olla myös monenlaisissa muissa muutostilanteissa”, Holopainen muistuttaa. Hänen mukaansa vaikeudet voidaan kääntää voimavaraksi ja niistä voi oppia. Tutkimuksissa on huomattu että ekspatriaattilapsista kasvaa parhaassa tapauksessa kielitaitoisia, avoimia ja empatiakykyisia aikuisia, jotka osaavat asettua toisen asemaan

Holopainen sanoo että, vanhemmat tuntevat omat lapsensa parhaiten. Jos vanhemmalla on iso huoli lapsesta, kannattaa ottaa yhteyttä. Siitä ei ole koskaan haittaa. “Koskaan ole liian aikaista ottaa yhteytta ja puhua asiasta,” Holopainen rohkaisee. “Yhdessä voidaan pohtia, miltä tilanne näyttää ja pitäisikö tarttua toimeen. “

Annaleenan mukaan yhteistyö koulujen kanssa on erityisen tärkeää, jotta lapsia osataan tukea mahdollisimman kattavasti.

Alankomaissa ekspatriaatit hakeutuvat yhä enemmän paikallisiin kouluihin. Yhtenä suurimpana syynä tähän ovat kansainvälisten työnantajien ekspatriaateille tarjoamat paikallisiin työehtoihin perustuvat sopimukset. Tällöin työnantaja ei maksa kansainvälisten koulujen lukukausimaksuja ja lapset päätyvät hollanninkielisiin kouluihin. Sanomalehti AD:n artikkelin mukaan vuonna 2008 suur-Amsterdamin alueella tuli 500 vieraskielistä lasta mutta vuonna 2018 luku oli hämmästyttävät 13.000. Suur-Amsterdamin alue odottaa saavansa 3000 uutta ekspatriaattilasta kouluihinsa seuraavan kahden vuoden aikana. Paikalliset päättäjät suunnittelevat sijoittavansa puolet kansainvälisiin ja puolet paikallisiin kouluihin.

Ymmärrettävästi tarvittavien resurssien puuttuminen on aiheuttanut monenlaisia käytännön vaikeuksia. Sen vuoksi tietotaidon tuominen paikallisiin kouluihin on erityisen tärkeää. Expat Kids Club konsultoikin paikallisia opinto-ohjaajia asiaan liittyen, jotta alueella asuvien expatriaattiperheiden lasten oppimisympäristö kehittyisi nykyisestä.

“Sopeutuminen riippuu paljon kohdemaasta”, Holopainen muistuttaa.  Suomalaisille ulkomaille muutto tuo lähes aina mukanaan uuden kielen oppimisen. Se jo itsessään vaatii melkoista sopeutumista. Lisäksi kohdemaan kulttuuri ja tavat saattavat tuoda haasteita sopeutumiseen. Erittäin tärkeää on se, ettei aikuinen oleta lapsen automaattisesti pärjäävän uudessa koulussa. “Vanhemman on hyvä tukea lapsen sopeutumista toimimalla tämän äänitorvena uudessa koulussa tai päiväkodissa,” on Annaleenan viesti ulkomaille muuttaville perheille. ”Vanhempi tunnistaa parhaiten, mikäli lapsen käyttäytymisessä on havaittavissa muutoksia aiempaan verrattuna.”

Muutto Arabiemiraatteihin oli käänteentekevä

Maarilla on lapsineen viisi vuotta elämää Arabiemiraatiessa takana. Perhe on palannut kuluneen kesän aikana kotiseudulleen Ouluun.  Sain haastatella Maaria paluumuuton jälkeen. Lapset ovat nyt aloittaneet uusissa kouluissa ja Maari työssään luokanopettajana. “Muutto Arabiemiraatteihin on ollut hyvin käänteentekevä meidän teineille”, Maari summaa kokemusta.

Ratkaisuna muutto ulkomaille

Maarin ja lapset muuttivat elokuussa 2013 Al Ainiin, Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin. Tuohon aikaan lapset olivat varhaisteinejä. Ulkomaille muuton taustalla oli muun muassa vahva tyytymättömyys suomalaiseen neuropsykiatriseen terveydenhuoltoon. Samaan aikaan Maari koki, ettei suomalainen koululaitos sillä hetkellä pystynyt vastaamaan heidän tarpeisiinsa.

Lähtötilanteessa nuorin tytär oli kolmannella luokalla, 10- vuotias tavallinen suomalainen hieman ujo koululainen. Hän ei viihtynyt lähikoulussa lainkaan. Se oli tuolloin varsin edistyksellinen ja toteutti modernia opetussuunnitelmaa. Luokkakoko oli aivan liian suuri, siinä oli yhdistetty kaksi eri koululuokkaa. Opettajat vaihtelivat ja Maarin tytär  kaipasi ruutiineja ja järjestystä opiskeluun ja koulumaailmaan.

Kaksitoistavuotiaan pojan ensimmäiset opintovuodet olivat kuluneet eskarista lähtien monessa eri koulussa pienluokassa, sairaalakoulussa ja normaalilla luokalla. Koska taustalla olivat muun muassa ADHD ja Asperger-diagnoosit, Maari kävi pojan kanssa neljä kertaa viikossa terapiassa. Lopulta oltiin siinä pisteessä, ettei Oulusta ja lähiympäristöstä löytynyt sopivaa koulua lapselle. Ainoa mahdollinen paikka seuraavaksi lukukaudeksi oli osoitettu kajaanilaisen erityiskoulun aspergerluokassa.

Perhe koki olevansa pattitilanteessa. “Päädyimme siihen että kummankin lapsen olisi jokatapauksessa pitänyt vaihtaa koulua Suomessa”, Maari kertoo. Jo valmiiksi mietinnässä muhinut muutto ulkomaille tuli ajankohtaiseksi.

Irtiotosta tuli totta

Luokanopettajana toiminut Maari aloitti hakuprosessin emiraattikouluun Al Ainissa. Kyseinen koulu kuului viisi vuotta sitten Jyväskylän Yliopiston EduCluster Finlandin  koulutusvientiprojektiin. Vaikka Maarin työpaikka Al Ainissa ei enää Educlusterin piirissä, alkuperäisestä kolmestakymmenestä suomalaisesta opettajasta on jäljellä vielä neljä.

Maari oli lukenut EduClusterista jo aikaisemmin ja kiinnostunut siitä. Silloinen elämäntilanne oli ollut toinen, eikä muutto sopinut kuvoihin. Nyt mahdollisuus hakea projektiin ja tehdä irtiotto elämään Suomessa sopi paremmin kuin hyvin. Maari oli aina ollut kiinnostunut Lähi-idän kulttuureista, joten Arabiemiraatit ja Al Ain kohteena kiinnosti. “Hakuprosessi kesti puoli vuotta, joten sen aikana ehti muuttoa harkita ja käydä läpi lasten kanssa monta kertaa”, Maari kertoo. Kun työpaikka sitten varmistui, perhe sai aikaa lähtöön aikaa neljä kuukautta. Alunperin Maarin työsopimus oli sovittu kahdeksi vuodeksi. “Loppujen lopuksi viihdyimme. Koska elämä oli lähtenyt menemään hyvään suuntaan, päätimme jatkaa vielä kolme vuotta.”

Äiti ja lapset lähtivät Al Ainiin suoraan ilman aikaisempaa kokemusta Arabiemiraaateista. “Onneksi lapset olivat innostuneita, vaikka tulevaisuus näytti epäselvältä”, Maari pohtii. ”Jo muuttaminen sinällään oli päivittäinen seikkailu. Työnantajani ei ilmoittanut etukäteen, mitä tulee tapahtumaan aikataulujen suhteen”.  Lapset joutuivat jo ensimmäisinä päivinä Abu Dhabissa pärjäämään osittain itsekseen Maarin työpäiviän ajan. Al Ainissa perhe asui ensimmäiset 13 viikkoa neljässä eri hotellissa, joista he kävivät töissä ja koulussa.

Uusi alku lapsille

Lapset menivät brittiläiseen kouluun ikätason mukaiselle luokalle. Al Ainista löytyi jo perheen muuton aikaan pitkästi yli 20 yksityiskoulua, eri hintaisia ja erillaisiin opetussuunnitelmiin painottuneita. Maari valitsi lastensa koulun puhtaasti suositusten perusteella, koska heillä ei ollut mahdollisuutta käydä orientaatiomatkalla etukäteen.

Haasteita aivan erilaisessa koulumaailmassa riitti alkaen uudesta kielestä, tavoista ja oppiainesta. Arabiemitraateissa esimerkiksi arabian opiskelu oli pakollista. Monet oppiaineet olivat huomattavasti vaativammat kuin suomalaisessa peruskoulussa ja kokeita tehtiin usein.  Koulupäivätkin olivat totutta pidemmät ja niihin sisältyi vain kaksi taukoa. Ensimmäisenä vuonna läksyjen ja erilaisten projektien tekeminen vaati aikuisen avustusta ja englanninkielisten käsitteiden kääntämistä pari tuntia joka ilta. “Lapset olivat kuitenkin erittäin motivoituneita englannin ja muiden aineiden opiskeluun”, Maari muistelee.

Vaikka ensimmäinen kouluvuosi oli monessa suhteen haasteellinen, se oli samaan aikaan erittäin palkitseva. Lapset otettiin lämpimästi vastaan uudessa koulussa. Parin ensimmäisen kuukauden jälkeen systeemiin, kieleen ja opintiohin oli päästy sisälle. Heillä oli mahdollisuus saada englannin kielessä tukiopetusta ja kavereitakin alkoi löytyä kielitaidon kartuttua.

Ennen muuttoa Al Ainiin tytär osasi korkeintaan 30 englanninkielen sanaa. Nyt viiden vuoden jälkeen suomi on kuihtunut  ja englannista on tullut selkeästi vahvin kieli. Ennen koulua inhonnoosta ujosta tytöstä on tullut ulospäin suuntautunut  ja hän nauttii koulusta.

“Parasta on ollut se, että poikani sai mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pyödältä!” Maarin poika menestyi brittiläisessä koulussa erinomaisesti, kiitos runsaan positiivisen palautteen. Se oli jotain sellaista, mitä hän ei Suomessa ollut kokenut. Suomalaisessa peruskoulussa tuijotettiin Maarin mukaan diagnooseja ja erilaisuutta. Kansainvälisessä koulussa sen sijaan osattiin tukea oikealla tavalla luonnontieteissä ja kielissä, joissa poika oli lahjakas. Al Ainissa kaikki tulivat monenlaisista taustoista, joten erilaisys hyväksyttiin, eikä oppilaita laitettu yhteen muottiin. Mukaan tuli myös uusi harrastus, musiikki, ja täysin uusi sosiaalinen elämä. Uusi alku antoi hänelle mahdollisuuden päästä erityisoppilaan leimasta. Se näkyi käytösongelmien katoamisena koulussa ja kotona, sekä motivoi ahkerampaan opiskeluun. “Hänestä on kehkeytynyt näiden vuosien aikana sosiaalinen ja kohtelias nuori mies”, Maari riemuitsee.

Uskaltakaa nähdä erilaisuus etuna

Syyt paluumuuttoon olivat pitkälle taloudelliset. Viiden vuoden aikana yksityiskoulujen koulujen maksut olivat nousseet liian korkeiksi yksinhuotajalle. Vaikka perhe harkitsi muuttoa johonkin toiseen maahan, Maari toivoi että lasten suomenkielen taito ja suomalainen identiteetti vahvistuisivat.

Poika aloitti kuluvana syksynä IB-lukiossa ja tytär kansainvälisessä koulussa peruskoulun viimeisen luokan.  Suurin muutos on heidän mukaansa se että suomalaisessa koulussa oppilaalla on enemmän valinnanvapautta ja siten laajemmat mahdollisuudet vaikuttaa omaan koulunkäyntiinsä. Se muodostaa haasteen, sillä oppilas on vastuussa omasta ajankaytostaan ja ainevalinnoistaan. Vaikka kummatkin koulut ovat englanninkielisiä, on muutto aiheuttanut lievää kulttuurishokkia. Kansainvälisessä yläkoulussa on paljon samassa tilanteessa olevia, ulkomailta palanneita suomalaisia ja ulkomaisten ekspatriaattiperheiden lapsia. Koulussa on myös paikallisia suomalaisia, jotka eivät ole koskaan asuneet ulkomailla vaan koulu on valittu muista syistä. IB-lukiossa sen sijaan enemmistö on oppilaista ekspattiperheiden nuoria.

Maari itse on palannut työhönsä luokanopettajaksi Suomessa. Opettajana Maari kertoo saaneensa paljon eväitä ja uusia näkökulmia opettajan työhön Al Ainissa. Hän peräänkuuluttaa lahjakkaisin oppilaisiin panostamista, vaikka nämä eivät sopisikaan muottiin.  Sen lisäksi hän kritisoi opiskelun hidasta tahtia ja korkeaa koulunaloitusikää. “Mielestäni seitsemän vuotias on vähän vanha aloittamaan koulun”, Maari pohtii. Omassa koulussaan Maari on aloittamassa projektia, jonka puitteissa pyritään hyödyntämään maahanmuuttajataustaisten oppilaiden monikielisyyttä ja tuomaan se vahvuudeksi.

Maari ja lapset vakuuttavat että lähtisivät ehdottomasti uudelleen seikkailulle. Vaikka vaikeita hetkiä on matkalla ollut, se on hionut perhettä yhteen ja antanut mahtavia kokemuksia. Kaikesta on opittu puhumaan ja selviämään. “Tämä seikkailu on pelastanut perheemme“, hän summaa.

“Älkää suunnitelkoo liikaa etukäteen, vaan uskaltakaa heittaytyä erilaiseen arkeen, kuin mihin olette Suomessa tottuneet. “ Maari rohkaisee ulkomaille muuttajia sopeutumaan paikallisiin tapoihin ja olemaa tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. “Viisi vuotta Arabiemiraateissa on antanut lapsilleni erinomaisen kielitaidon, mahdollisuuden tutustua erilaisiin kulttuureihin, kansainvälisen ystäväpiirin ja uskon omiin kykyihin. Heistä on tullut sosiaalisia, rohkeita, kielitaitoisia ja he osaavat sopeutua muuttuviin tilanteisiin.”

 

En viihtyisi Suomessa enää

Oma perheeni on kansainvälinen mutta en ole kokenut muuttoa ulkomaille lapsena enkä äitinä.  Muutin itse pois Suomesta vasta aikuisena ja omat lapseni ovat aina asuneet synnyinmaassaan. Muutto toiseen maahan kummittelee ajoittain mielessä, koska se voi olla jonain kauniina päivänä edessä. Eniten minua mietityttää se, miten vanhin lapseni, koululainen, siihen reagoisi.

Outi ja hänen tyttärensä Milja ovat käyneet läpi kaksi erilaista muuttoa. Perhe muutti ensin Saksaan Miljan ollessa 11-vuotias. Kuten moni muukin suomalainen lapsi, hän osasi englanninkielestä vain alkeet aloittaessaan kansainvälisessä koulussa. Outin mukaan kuukaudet heti muuton jälkeen olivat raskaita. Kansainvälisen koulun avoin ilmapiiri ja englanninkielen tukiopetus auttoivat kuitenkin valtavasti. Oma sosiaalinen ympäristö löytyi yllättävän nopeasti.

“Ensimmäinen päivä kansainvälisessä koulussa oli tosi pelottava. Luulin, että kaikki nauraisivat, koska en puhunut hyvää englantia, “ Milja muistelee. Onneksi toiset oppilaat ottivat uuden tulokkaan heti mukaansa ja hän sai nopeasti uusia ystäviä. “Kaikki olivat tottuneet ihmisiin, jotka ovat muuttaneet jostain muualta eivät osanneet kieltä”.

Ajatus muutosta ulkomaille tuntui Miljasta ensin epätodelliselta. “Kun kuulin muutosta, en käsittänyt sen tarkoittavan, että me ihan oikeasti ollaan lähdössä.”  Hän ei täysin ymmärtänyt, ettei näkisi isovanhempiaan ja kavereitaan pitkään aikaan. Ajatuksen sitten konkretisoiduttua, se tuntui pelottavalta mutta myös jännittavältä postiivisella tavalla.

Oma suomalaisen koulun jättäminen oli haikeaa. “Luokkakaverit olivat tehneet minulle tyynyliinan, jossa oli Saksan lippu. Kaikki olivat kirjoittaneet nimensä siihen.“ Ystävyys parhaiden kavereiden kanssa on säilynyt vahvana tähän päivään saakka. “Puhumme yhä lähes päivittäin”, Milja kertoo.

Seuraava muutto tuli eteen kolmen Saksassa asutun vuoden jalkeen ja oli eri tyypinen. “Minulla oli tosi hyvä kaveriporukka koulussa, enkä olisi halunnut lähteä”, Milja kertoo ajatuksistaan. Toisaalta hän toivoi, että asuminen englanninkielisessä maassa olisi helpompaa.

Milja meni Englannissa kunnalliseen kouluun, jossa paitsi oppilaiden kirjo oli erilainen kuin yksityisessä kansainvälisessä koulussa myös opiskelutapa oli toisenlainen.  Teini-iässä tiiviisiin kaveriporukoihin oli huomattavasti vaikeampaa päästä sisälle kuin nuorempana. “Vaikka kieli pysyi samana, tämä toinen muutto oli ehdottomasti vaikeampi”, Outi muistelee. Hänen mukaansa ensimmäinen puoli vuotta oli painajaismaista ja perhe pohti oliko asettuminen Englantiin sittenkään oikea päätös. “Äitinä pohdin ja itkin tilannetta monet kerrat”, Outi kertoo.

Nykyään Milja on seitsemäntoistavuotias, sopeutunut hyvin  paikalliseen englantilaiseen kulttuuriin ja viihtyy ulkosuomalaisena.  Hän ja Outi pohtivat yhdessä perheen kahta ulkomaanmuuttoa ja miten se on vaikuttanut heidän elämäänsä. “Olisi ehkä ollut helpompaa jäädä Suomeen mutta en silti haluaisi mennä ajassa takaisin”, Milja miettii. Vaikka olo tuntuu toisinaan juurettomalta, kokemukset Saksassa ja Englannissa ovat tuoneet rikkautta.  “Olen tavannut uusia ihmisiä, oppinut kieliä ja saanut kokemuksia. En olisi voinut kokea sitä kaikkea, jos olisimme jääneet Suomeen.“

Milja kokee ajatuksen paluumuutosta vieraana, eikä ole innostunut hakemaan suomalaiseen yliopistoon.  “En usko, että viihtyisin Suomessa enää.“  Yksi asia, mitä hän Suomesta kaipaa on isovanhemmat, joita perhe tapaa vain käydessään Suomessa. “Olisi kiva että asuisivat lähempänä.”

Potentiaalisesti monikielinen Osa 2.

Kerroin Soile Pietikäiselle vanhimman lapseni ongelmista perheemme pienimmän vähemmistökielen suomen suhteen. Elän arkeani kolmikielisessa perheesssä. Lapseni suomenkielentaito on taantunut huomattavasti hänen aloitettua hollanninkielisen peruskoulun puolitoista vuotta sitten. Pientä kielitaidon kohenemista tapahtuu, kun käymme Suomessa vanhempieni luona. Ne matkat ovat kuitenkin harvinaisia. Palattuamme takaisin Alankomaihin, poikasen puheesta katoavat lähes kaikki suomenkieliset sanat. Lapsi on itsekin tajunnut tilanteen ja valittelee toisinaan, ettei osaa suomea “niin kovin hyvin”.

Koulun myötä hollannista on tullut selkeästi vahvin kieli. Tenava on ottanut asiakseen korjata ääntämystäni ja kielioppiani piinallisen usein. Selkeästi tyyppi nauttii siitä, että saa hihitellä hassuille sanomisilleni. Hän on tosiaankin ajanut nopeasti ohitseni hollanninkielen taidoissa.

Englanninkielikin on kärsinyt hieman hollannin voittokulusta. Kauhukseni huomaan joskus vivahduksen hollantilaista rallinenglantia. Etenkin kieliopissa ja sanojen muodostamisessa hollannin vaikutuksen huomaa selvästi. Viimeksi tällä viikolla kävimme väittelyä siitä, miksei “one and twenty” ole oikeaa englantia. Hollanniksi luku 21 sanotaan “een en twintig”. Myös “s” suhahtaa hollantilaisittain kun poikanen puhuu englantia.

Luulen poikasen ymmärtävän arabiaa enemmän kuin hän antaa ymmärtää. Arabiakielen sanoja nimittäin tuntuu löytyvän muistista yllättävän monta, kun vähän kaivaa.  Olemme ylpeitä monikielisyydestä ja haluamme vaalia sitä. En vaadi täydellistä suomenkieltä, koska emme suunnittele muuttoa Suomeen mutta toivoisin kuitenkin ettei suomi kokonaan tipahtaisi pois.

Osa ongelmaa on oma sekakielisyyteni. Toimin päivittäin kolmikielisessä ympäristössä ja vaihdan nopeasti kielestä toiseen. Sen myötä olen huomaamattani viljelemään sekakielisiä lauseita. Niinpä iloisesti kannustan lapsiani kielen sekamelskaan. Kun parivuotiaani sanoo “haluavansa good night”, vahvistan sanomalla “Niin, sinäkö haluat nyt mennä good night?”, sen sijaan että kysyisin lapselta, ”haluaako hän mennä nyt nukkumaan”.

Soile kuvaa kaksikielisyyden kehittymistä kakunleipomisen avulla. Bilingual Cake luennoilla hän havainnollistaa vatkain ja kulho kädessään. Vatkain on puhe, kulho on perhe. Alusta asti oli selvää, ettei kaksikielisyyden kehittymiseen riitä toisen vanhemman väestökielen puhuminen. Kuten kakkuun, myös kaksikielisyyteen tarvitaan useita eri elementtejä.

Tarvitaan resepti, visio lopputuloksesta.  Soile kertoo huomanneensa, että visio lapsen kaksikielisyydestä sisältää usein asioita, joissa vanhempi ei itse ole osallisena. Tavoitteelle kasvattaa lapsesta kaksi- tai monikielinen on kuitenkin tärkeää että vanhempi kuuluu siihen. “ Avain kaksikielisyyteen on merkityksen luominen ihmisten, vanhemman ja lapsen, välisessä kommunikaatiossa”, Soile tarkentaa.

Vanhempi on leipuri, joka laittaa kaikki ainesosat yhteen. Tarvitaan uuni, rakastava ihmissuhde, jonka lämmössä kakku saa paistua. Perheen dynamiikka on kulho, jossa kakun aineet sekoitetaan keskenään. Perhe on, tila jossa oppiminen voi tapahtua. Kieli kehittyy juuri sen verran kuin siihen on tarvetta. Kielen todellinen tarvitseminen on jauhot. Tarve tarkoittaa tilanteita joissa vain yksi kieli on mahdollinen. Tarvetta saattaa tarkemmin katsottuna olla paljon vähemmän kuin olemme huomanneet. Sokerina toimii kielenkäytön säännöllisyys arjessa, mausteena luku- ja kirjoitustaito.

Yksi Soilen vahvuuksista on kaksikielinen puheen aktivointi. Tällä tarkoitetaan kielen uudelleen aktivointia tilanteessa, jossa lapsi on lopettanut sen puhumisen.  Hän käyttää ratkaisuna leivinjauhetta, vuorovaikutuksen mikro-strategioita. Jos vanhempi reagoi sekakieleen yksinkertaisesti jatkamalla oman kielensä puhumista tilanne pahenee.

“Reagoi lapsen sekakieliseen lauseeseen ilmaisemalla että et ihan ymmärrä”, Soile ohjeistaa. “Esimerkiksi sanomalla häh, täh tai mitä voit ilmaista lapselle tarvitsevasi tarkennusta”. Reaktiona pieneen eleeseen, lapsi voi korjata sen, mitä osaa korjata. Eli toivottavasti yrittää kääntää “väärällä” kielellä sanotun sanan oikealle kielelle.

Kavahdan, kun toisinaan kuulen joidenkin suomalaisten vanhempien vaativan lapsen puhuvan heille yksinomaan suomea ja teeskentelevän, etteivät kuule jos lapsi sanookin sanottavansa toisella kielellä. “Me vanhemmat emme aina kuuntele lasta muutenkaan, olisi julmaa lisäksi tarkoituksella jättää lapsi huomiotta”, Soile sanoo. Hänen mukaansa vanhemman ei ole luonnollista näytellä, ettei osaa enemmistökieltä. Vähemmistökielinen vanhempihan on nimenomaan kaksikielinen aikuinen. Mikro-strategioiden käyttämisessä ei ole siis kyse tästä. Vanhempi voi mainiosti puhua enemmistökieltä lapsen kanssa esimerkiksi, kun he molemmat ovat osa koko perheen yhteistä keskustelua. Kielen käyttäminen on tilanneriippuvaista. Kieli valitaan sen mukaan kenen tarvitsee ymmärtää, ei aina sen mukaan kenelle sanat on suoraan suunnattu.

“Puhumaan opitaan puhumalla”. Jos lapsi ei tällä hetkellä puhu suomea mikro-strategioita voidaan lähteä käyttämään hyvin lyhyinä keskusteluina. Toisin sanoen yritetään saada lapsesta vain muutama suomenkielinen sana ulos. Sitten sanoja laajennetaan lauseiksi ja keskusteluja pidennetään. Usein puheen aktivoinnissa mikro-strategioita lähdetään käyttämään päivittäin 20 kertaa 20 sekuntia. Näin lapsen kielitaitoa saadaan pikkuhiljaa kasvatettua. “On tärkeää, että korjausliikkeitä tehdään säännöllisesti ja päivittäin”.

Iltapäivällä haen poikaseni koulusta kotiin. Keskustelu Soilen kanssa mielessäni muistutan itseäni että puhuisin suomea. Tenava vastaa hollanniksi kuten yleensä. Autossa on hyvä hetki jutella ja yritän onkia lapsen muistista jokusen suomen sanan. Muutama sieltä tukeekin. Taidan olla liian innokas, kun muutaman päivän kuluttua pojalla palaa käämit. “Mamma, moet je ECHT de hele tijd fins spreken?”  (Mamma, onko sinun IHAN pakko puhua suomea koko ajan?) Suomi taitaa tuntua hänestä juuri siinä hetkessä vaikealta.

Soile auttaa tulkitsemaan lapsen reaktion. Poikaseni reagoi näin kun suomen kuuleminenkin vaatii häneltä paljon ponnistelua. ”Voimme ajatella puheen virtaa merenä ja purona”. Jos lapsi ei puhu kieltä, sitä yritetään yleensä aktivoida lisäämällä merkittävästi kuullun kielen määrää. Käytännössä kaikki muut tutkijat neuvovat tätä ja ei-asiantuntijoiden nettineuvot ovat aina tätä. Kuullun puheen nopea lisääminen johtaa siihen, että ”lapsesta tuntuu aivan kuin hän olisi hukkumassa vaikean kielen mereen”. ”Ei siis ihme, että palaa käämit, kun elämä kotona on yhtäkkiä raskasta ja vaikeaa”. Silti näin tuloksen spontaanina suomenkielisenä vastuksena.

Tähän on olemassa kompromissi, jossa lapsen kieli alkaa aktivoitua mukavin mielin. ”Voit tehdä niin, että tarkkailet omaa puhettasi läpi päivän ja jaat sen yksikielisiin ja kaksikielisiin aikoihin”, Soile neuvoo. Mietin siis, milloin päivän mittaan on hyvä tilaisuus keksittyä vain suomen käyttämiseen pari tuntia. Tämä pelkästään suomelle varattu aika on kuin ”puro”, jonka läpi lapsi voi turvallisin mielen kahlata. Tenava tietää, mitä ollaan tekemässä ja milloin tämä loppuu. Muina aikoina voi relata. Kaksikielisinä aikoina molemmat puhujat saavat siirtyä kielten välillä. Sitten kun suomen käyttäminen 1-3 tuntia päivässä sujuu vaivatta, sen käyttö laajenee ihan itsestään.

 

Potentiaalisesti monikielinen Osa 1.2

Akateemisen tutkimuksen ja arkielämän kohtaaminen antoi alkusysäyksen pian valmistuvalle kirjalle, Bilingual Cake, kun Soilen tytär halusi eräänä aamuna alkaa leipomaan. Soile keksi kaksikielisyyden oppimisen vertautuvan kakun leipomiseen. Puhe on kuin vatkaamista, perhe on kuin kulho ja kummassakin tarvitaan lukuisia eri ainesosia tavoitellun lopputuloksen saavuttamiseksi.  Kirja käsittelee kysymystä siitä,  miksei lapsi opi puhumaan vähemmistökieltä, vaikka aikuinen sitä puhuisikin, ja esittelee kakkuteorian onnistuneeseen kaksikielisyyteen kasvattamisesta.

Kirja vie lukijan läpi oman perheen kielellisestä analyysistä kakku-vertausta käyttäen. Matkan varrella selviää, miksi kaksikielinen vanhemmuus juuri meidän perheessä tuntuu vaikealta tai helpolta. Tärkeintä kuitenkin on, että kirja antaa vanhemmalle konkreettisia keinoja muuttaa oman perheen elämä helpommaksi ja auttaa lasta palaamaan iloiseen ja luonnolliseen puheeseen kummankin vanhemman kielellä. Monet neuvot ovat varsin erilaisia kuin aiemmin julkaistuissa kaksikielisyysoppaisspaissa ja joskus jopa päinvastaisia kuin yleisesti netistä löytyvät neuvot.

Bilingual Cake ei ole vain painoon menossa oleva kirja, vaan Soile on tuottanut samannimisiä luentoja sekä yrityksille että yhteisöille jo vuodesta 2011 alkaen. Hän on puhunut paitsi asuinmaassaan Englannissa myös Suomessa, Kreikassa ja Espanjassa. Taustaltaan Soile on sosiologi ja kasvatustieteilijä. Hän on kouluttanut opettajia ja koulujen johtoryhmiä jatko-opinto tasolla kaksi- ja monikielisyydestä. “Englannissa suurimpana haasteena koulujen kanssa työskennellessä on se, etteivät ne perinteisesti halua panostaa oppilaitten monikielisyyteen”.

Nykyisen mallinen koko kansalle tarkoitettu oppivelvollisuuskoulu syntyi 1800-luvun lopussa. Yksi sen keskeisistä tavoitteista oli luoda yhtä standardisoitua kieltä käyttävä kansakunta kasvavan demokratian, sanomalehtien ja teollisen tehdastyön vaatimuksiin vastaamaan. Ajat ja arvot ovat muuttuneet, mutta koululaitoksemme rakenteet ja toimintamallit tuottavat yhä tehokkaasti yksikielisyyttä. Siksi lapset niin usein lopettavat vanhempansa kielen puhumisen pian koulun alettua, vaikka oman opettajan asenteet olisivat kuinka positiivisia ja kaksikielisyyttä tukevia. Toisaalta aina asenteet eivät ole kaksikielisyyttä tukevia ja instituutiot eivät pidä toimintatapojen muutoksista.

Bilingual Potentialin ydinpalveluihin kuuluvat myös one-on-one perhekonsultaatiot ympäri maailmaa. Asiakkaita on Alaskaa ja Australiaa myöten, vaikka suurin osa heistä asuu Euroopassa.  Suomalaisia on joukossa iso osa, vaikka asiakkaita on useista eri kieliryhmistä ja kulttuureista. Selvästi yleisin ongelma perhekonsultaatioon hakeutuvilla asiakkailla on sama kuin minulla, lapsi ei vastaa vähemmistökielellä, kun häntä sillä puhutellaan. Jonkun verran on myös kyselyjä asiakkailta, joiden lapsella on puheenviivästymä. “Jos näin on, panostan konsultaatioon todella paljon sillä puheenviivästymä on syytä ottaa vakavasti”, Soile kertoo. Toisilla taas on tavoitteena opettaa Molempia kieliään sujuvasti puhuva lapsi lukemaan ja kirjoittamaan kummallakin kielella.

”Kansanvalistusseuran ylläpitämä Etäkoulu Kulkuri  on Soilelle pitkäaikainen yhteistyökumppani.  Tällä hetkellä hän toimii uudessa projektissa kaksikielisyys- ja tutkimusasiantuntijana. Hankkeessa on mukana myös Suomi-seura ja useita eri alojen asiantuntijoita. Ryhmä on tehnyt tarvekartoituksen tilapäisesti ulkomailla asuvien suomalaisten perheiden tuen tarpeesta. Laadullisen analyysin läpikäynyt materiaali on kerätty sekä Etäkoulu Kulkurin vanhemmilta että laajemmalle yleisölle suunnatulla avoimella kyselyllä. Hankkeessa suunnitellaan ja haetaan rahoitusta ulkomailla asuvien perheiden suomenkieliselle tukifoorumille. Se sisältäisi muun muassa asiantuntijaresursseja ja monenlaista tietoa ulkomaille asuville perheille.

Samaan aikaan Soile kerää materiaalia toista kirjaansa varten. Se käsittelee toisen polven maahanmuuttajia, monikielisissä ympäristöissä kasvaneita 23 – 45-vuotiaita aikuisia. “Vastaavaa tutkimusta ei ole aiemmin tehty”, Soile huomauttaa. Olemassaoleva tutkimusta värittää lähinnä vanhempien näkökulma, joten hän haluaa antaa äänen heidän lapsilleen. Kaiken lisaksi Soile johtaa Nordic London Festivalia. Se on laatuaan ensimmäinen Lontoon pohjoismaisten asukkaiden kansainvälinen kulttuurinen yhteistyö.

Ihmettelen, miten vuorokauden kaikki tunnit riittävät moisen palapelin pyörittämiseen. “Eivät ne riitäkään! Onneksi Bilingual Cake kirjan valmistuminen vapauttaa hieman aikaa muihin töihin”, Soile nauraa.

Potentiaalisesti monikielinen Osa 1.1

Vastaako lapsesi itsepäisesti aina asuinmaan kielellä, vaikka itse puhut suomea hänelle? Eikö hän enää osaa edes muodostaa lausetta suomeksi? Sama täällä! Puolitoista vuotta sitten alkanut koulu on täyttänyt poikasen nupin hollanninkielellä. Hyvä niin, täytyyhän sillä kielellä pärjätä niin pitkälle että yliopiston ovet (ehkä) aukenevat joskus hamassa tulevaisuudessa. Se vaan harmittaa, että lapsi näköjään liukuu kaksikieliseksi, vaikka hän olisi potentiaalisesti kolmikielinen. Suomalaisena se on myös piikki sydämeen sillä toivoisin lapsen osaavan minun kieltäni.

Soile Pietikäisen mukaan tämä on erittäin tavallinen ilmiö, etenkin koulun aloittaneilla ulkosuomalaisilla lapsilla. Lontoossa asuva kaksikielisten perheiden kommunikaatioon erikoistunut sosiologi on tehnyt uraauurtavaa poikkitieteellistä tutkimusta monikielisten perheiden parissa ja julkaisee pian uuden kirjan aiheesta.

Nuoruudessaan Soile Pietikäinen työskenteli lastenhoitajana perheessä, jossa toinen vanhemmista oli suomalainen. Au pair ei tainnut arvata, että häntä vaivanneesta kysymyksestä muodostuisikin ura ja elämäntyö. Soile hämmästeli, etteivät lapset osanneet suomea vaikka äiti sitä koko ajan puhuikin.  Joitakin vuosia myöhemmin Soile opiskeli sosiologiaa Torinossa ja teki kenttätutkimusta Italiassa asuvien suomalaisten keskuudessa. Yllättäen hän törmäsi samaan ilmiöön. Vain yhdessä neljästä haastateltavista perheistä lapset osasivat puhua suomea. Muissa suomen kielen taito oli erittäin heikkoa. “Halusin ratkaista tämän ongelman”, hän toteaa. Asia tuli jälleen ajankohtaiseksi omien lapsien myötä.

Soile alkoi opiskelemaan kaksikielisyystutkimusta poikkitieteellisesti jo Italiassa asuessaan 90-luvulla, mutta ratkaisu ongelmaan löytyi vasta, kun hän vuosina 2009-2012 keskittyi Koneen säätiön rahoittamaan tutkimukseen siitä, mitä todella tapahtuu, kun kouluikäinen ulkosuomalainen lapsi keskustelee vanhemman kanssa kodin arjessa.  ”Ihan kirjaimellisesti menin tutkimusperheiden koteihin ja nauhoitimme luonnollista keskustelua”. Sitten vuorovaikutus analysoitiin ja selitys ilmiölle alkoi hahmottua.  Syntyi poikkitieellinen tutkinus Lontoolaisen Goldsmithin ylipoiston kasvatustieteen laitoksella.

Soile halusi jakaa tietoutta ihmisille ja perusti vuonna 2015 oma yrityksen Bilingual Pontential. Sen kivijalkana on YK:n lastenoikeuksien artikla 30, jonka mukaan jokaisella lapsella on oikeus oppia ja käyttää vanhempansa kieltä riippumatta siitä käytetäänkö vanhemman kieltä lapsen asuinmaassa. Yrityksen tavoitteena on edistää lapsen oikeutta oppia ja käyttää vanhempiensa äidinkieltä. “

”Se että kaksikielisten perheiden lapset kasvavat automaattisesti kaksi tai monikielisiksi aikuisiksi, on harha”, Soile kertoo. Kielen katoaminen voidaan kuitenkin ennaltaehkäistä ja siinä hän on asiantuntija. Puheesta pudonnut kieli voidaan myös palauttaa puhutuksi kieleksi. Jopa kieli, jota lapsi ei ole koskaan ennen puhunut, voidaan nostaa puhutuksi kieleksi käyttämällä Soilen kehittämiä puheen aktivoinnin menetelmiä. Niinpa nimi Bilingual Potential viittaa paitsi kaksikielisyyteen, myös siihen että kaksikielisyys ei ole itsestään selvyys, vaikka kaikki mahdollisuudet siihen olisikin.

Jatkuu seuraavassa postauksessa…