Expat Kids Club – tukea elämänmuutoksissa

Soitin suomalaiselle Annaleena Holopaiselle Amsterdamiin. Holopainen toimii psykologina Expat Kids Club yrityksessä ekspatriaattiperheiden parissa ja on osallisena tutkimusprojektissa Vrije Universiteit:ssä Amsterdamissa.   Suomessa asuessaan hän opiskeli Jyväskylässä psykologiaa ja työskenteli perheneuvolassa.

Expat Kids Club on amerikkalaisen psykologin Kate Bergerin perustama yritys Amsterdamin kupeessa Amstelveenissä. Alueella, johon on asettunut asumaan huomattava ekspatriaattiväesto. Yritys on kasvanut paljon viime vuonna ja siinä työskentelee viisi henkilöä. Tiimillä on sekä yksityis- että yritysasiakkaita. Berger konsultoi yksityisasiakkaita, sekä kansainvälisiä yrityksiä, instituutioita ja organisaatioita kansainvälisten lasten hyvinvointiin liittyen. Holopainen sen sijaan keskittyy yksityisasiakkaisiin. Tiivistä yhteistyötä tehdään myös maailmanlaajuisen verkoston FIGT sekä eri maissa toimivien kansainvälisten koulujen kanssa.

Holopaisen asiakkaita ovat monenlaisista kulttuureista ja lähtökohdista kotoisin olevat lapset ja perheet. Useat perheet ovat kansainvälisen liikkumisen konkareita ja heillä on jo monta muuttoa takanaan. Toisilla se sijaan on vasta ensimmäinen ulkomaanmuutto takana.  Vaikka Expat Kids Club toimii fyysisesti Alankomaissa, on heillä asiakkaita ympari maailmaa. Amstelveenissä alkanut yhteydenpito voi myos jatkua, vaikka perhe muuttaisi pois.

Suurimmat syyt ottaa Expat Kids Clubiin yhteyttä liittyvät ongelmiin, joita ulkomaille muutto voi tuoda lapsille ja koko perheelle mukanaan. Haasteita voi tulla eteen esimerkiksi kehityksessä (esimerkiksi jo opitun taidon ”unohtaminen” hetkellisesti), sopeutumisessa, ystävyyssuhteissa tai koulunkäynnissä. Usein vaikeudet näyttäytyvät esimerkiksi tunteiden säätelyn vaikeutena kuten kiukutteluna, levottomuutena, syrjään vetäytymisenä, arkuutena tai jännittämisenä, koulussa tai kotona.

Ulkomaille muutto tuo usein mukanaan jonkin tasoisia haasteita. Siksi sen ei kannata antaa säikäyttää niin että hautaa haaveensa ulkomaille muutosta. “Samanlaisia haasteita voi olla myös monenlaisissa muissa muutostilanteissa”, Holopainen muistuttaa. Hänen mukaansa vaikeudet voidaan kääntää voimavaraksi ja niistä voi oppia. Tutkimuksissa on huomattu että ekspatriaattilapsista kasvaa parhaassa tapauksessa kielitaitoisia, avoimia ja empatiakykyisia aikuisia, jotka osaavat asettua toisen asemaan

Holopainen sanoo että, vanhemmat tuntevat omat lapsensa parhaiten. Jos vanhemmalla on iso huoli lapsesta, kannattaa ottaa yhteyttä. Siitä ei ole koskaan haittaa. “Koskaan ole liian aikaista ottaa yhteytta ja puhua asiasta,” Holopainen rohkaisee. “Yhdessä voidaan pohtia, miltä tilanne näyttää ja pitäisikö tarttua toimeen. “

Annaleenan mukaan yhteistyö koulujen kanssa on erityisen tärkeää, jotta lapsia osataan tukea mahdollisimman kattavasti.

Alankomaissa ekspatriaatit hakeutuvat yhä enemmän paikallisiin kouluihin. Yhtenä suurimpana syynä tähän ovat kansainvälisten työnantajien ekspatriaateille tarjoamat paikallisiin työehtoihin perustuvat sopimukset. Tällöin työnantaja ei maksa kansainvälisten koulujen lukukausimaksuja ja lapset päätyvät hollanninkielisiin kouluihin. Sanomalehti AD:n artikkelin mukaan vuonna 2008 suur-Amsterdamin alueella tuli 500 vieraskielistä lasta mutta vuonna 2018 luku oli hämmästyttävät 13.000. Suur-Amsterdamin alue odottaa saavansa 3000 uutta ekspatriaattilasta kouluihinsa seuraavan kahden vuoden aikana. Paikalliset päättäjät suunnittelevat sijoittavansa puolet kansainvälisiin ja puolet paikallisiin kouluihin.

Ymmärrettävästi tarvittavien resurssien puuttuminen on aiheuttanut monenlaisia käytännön vaikeuksia. Sen vuoksi tietotaidon tuominen paikallisiin kouluihin on erityisen tärkeää. Expat Kids Club konsultoikin paikallisia opinto-ohjaajia asiaan liittyen, jotta alueella asuvien expatriaattiperheiden lasten oppimisympäristö kehittyisi nykyisestä.

“Sopeutuminen riippuu paljon kohdemaasta”, Holopainen muistuttaa.  Suomalaisille ulkomaille muutto tuo lähes aina mukanaan uuden kielen oppimisen. Se jo itsessään vaatii melkoista sopeutumista. Lisäksi kohdemaan kulttuuri ja tavat saattavat tuoda haasteita sopeutumiseen. Erittäin tärkeää on se, ettei aikuinen oleta lapsen automaattisesti pärjäävän uudessa koulussa. “Vanhemman on hyvä tukea lapsen sopeutumista toimimalla tämän äänitorvena uudessa koulussa tai päiväkodissa,” on Annaleenan viesti ulkomaille muuttaville perheille. ”Vanhempi tunnistaa parhaiten, mikäli lapsen käyttäytymisessä on havaittavissa muutoksia aiempaan verrattuna.”

Muutto Arabiemiraatteihin oli käänteentekevä

Maarilla on lapsineen viisi vuotta elämää Arabiemiraatiessa takana. Perhe on palannut kuluneen kesän aikana kotiseudulleen Ouluun.  Sain haastatella Maaria paluumuuton jälkeen. Lapset ovat nyt aloittaneet uusissa kouluissa ja Maari työssään luokanopettajana. “Muutto Arabiemiraatteihin on ollut hyvin käänteentekevä meidän teineille”, Maari summaa kokemusta.

Ratkaisuna muutto ulkomaille

Maarin ja lapset muuttivat elokuussa 2013 Al Ainiin, Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin. Tuohon aikaan lapset olivat varhaisteinejä. Ulkomaille muuton taustalla oli muun muassa vahva tyytymättömyys suomalaiseen neuropsykiatriseen terveydenhuoltoon. Samaan aikaan Maari koki, ettei suomalainen koululaitos sillä hetkellä pystynyt vastaamaan heidän tarpeisiinsa.

Lähtötilanteessa nuorin tytär oli kolmannella luokalla, 10- vuotias tavallinen suomalainen hieman ujo koululainen. Hän ei viihtynyt lähikoulussa lainkaan. Se oli tuolloin varsin edistyksellinen ja toteutti modernia opetussuunnitelmaa. Luokkakoko oli aivan liian suuri, siinä oli yhdistetty kaksi eri koululuokkaa. Opettajat vaihtelivat ja Maarin tytär  kaipasi ruutiineja ja järjestystä opiskeluun ja koulumaailmaan.

Kaksitoistavuotiaan pojan ensimmäiset opintovuodet olivat kuluneet eskarista lähtien monessa eri koulussa pienluokassa, sairaalakoulussa ja normaalilla luokalla. Koska taustalla olivat muun muassa ADHD ja Asperger-diagnoosit, Maari kävi pojan kanssa neljä kertaa viikossa terapiassa. Lopulta oltiin siinä pisteessä, ettei Oulusta ja lähiympäristöstä löytynyt sopivaa koulua lapselle. Ainoa mahdollinen paikka seuraavaksi lukukaudeksi oli osoitettu kajaanilaisen erityiskoulun aspergerluokassa.

Perhe koki olevansa pattitilanteessa. “Päädyimme siihen että kummankin lapsen olisi jokatapauksessa pitänyt vaihtaa koulua Suomessa”, Maari kertoo. Jo valmiiksi mietinnässä muhinut muutto ulkomaille tuli ajankohtaiseksi.

Irtiotosta tuli totta

Luokanopettajana toiminut Maari aloitti hakuprosessin emiraattikouluun Al Ainissa. Kyseinen koulu kuului viisi vuotta sitten Jyväskylän Yliopiston EduCluster Finlandin  koulutusvientiprojektiin. Vaikka Maarin työpaikka Al Ainissa ei enää Educlusterin piirissä, alkuperäisestä kolmestakymmenestä suomalaisesta opettajasta on jäljellä vielä neljä.

Maari oli lukenut EduClusterista jo aikaisemmin ja kiinnostunut siitä. Silloinen elämäntilanne oli ollut toinen, eikä muutto sopinut kuvoihin. Nyt mahdollisuus hakea projektiin ja tehdä irtiotto elämään Suomessa sopi paremmin kuin hyvin. Maari oli aina ollut kiinnostunut Lähi-idän kulttuureista, joten Arabiemiraatit ja Al Ain kohteena kiinnosti. “Hakuprosessi kesti puoli vuotta, joten sen aikana ehti muuttoa harkita ja käydä läpi lasten kanssa monta kertaa”, Maari kertoo. Kun työpaikka sitten varmistui, perhe sai aikaa lähtöön aikaa neljä kuukautta. Alunperin Maarin työsopimus oli sovittu kahdeksi vuodeksi. “Loppujen lopuksi viihdyimme. Koska elämä oli lähtenyt menemään hyvään suuntaan, päätimme jatkaa vielä kolme vuotta.”

Äiti ja lapset lähtivät Al Ainiin suoraan ilman aikaisempaa kokemusta Arabiemiraaateista. “Onneksi lapset olivat innostuneita, vaikka tulevaisuus näytti epäselvältä”, Maari pohtii. ”Jo muuttaminen sinällään oli päivittäinen seikkailu. Työnantajani ei ilmoittanut etukäteen, mitä tulee tapahtumaan aikataulujen suhteen”.  Lapset joutuivat jo ensimmäisinä päivinä Abu Dhabissa pärjäämään osittain itsekseen Maarin työpäiviän ajan. Al Ainissa perhe asui ensimmäiset 13 viikkoa neljässä eri hotellissa, joista he kävivät töissä ja koulussa.

Uusi alku lapsille

Lapset menivät brittiläiseen kouluun ikätason mukaiselle luokalle. Al Ainista löytyi jo perheen muuton aikaan pitkästi yli 20 yksityiskoulua, eri hintaisia ja erillaisiin opetussuunnitelmiin painottuneita. Maari valitsi lastensa koulun puhtaasti suositusten perusteella, koska heillä ei ollut mahdollisuutta käydä orientaatiomatkalla etukäteen.

Haasteita aivan erilaisessa koulumaailmassa riitti alkaen uudesta kielestä, tavoista ja oppiainesta. Arabiemitraateissa esimerkiksi arabian opiskelu oli pakollista. Monet oppiaineet olivat huomattavasti vaativammat kuin suomalaisessa peruskoulussa ja kokeita tehtiin usein.  Koulupäivätkin olivat totutta pidemmät ja niihin sisältyi vain kaksi taukoa. Ensimmäisenä vuonna läksyjen ja erilaisten projektien tekeminen vaati aikuisen avustusta ja englanninkielisten käsitteiden kääntämistä pari tuntia joka ilta. “Lapset olivat kuitenkin erittäin motivoituneita englannin ja muiden aineiden opiskeluun”, Maari muistelee.

Vaikka ensimmäinen kouluvuosi oli monessa suhteen haasteellinen, se oli samaan aikaan erittäin palkitseva. Lapset otettiin lämpimästi vastaan uudessa koulussa. Parin ensimmäisen kuukauden jälkeen systeemiin, kieleen ja opintiohin oli päästy sisälle. Heillä oli mahdollisuus saada englannin kielessä tukiopetusta ja kavereitakin alkoi löytyä kielitaidon kartuttua.

Ennen muuttoa Al Ainiin tytär osasi korkeintaan 30 englanninkielen sanaa. Nyt viiden vuoden jälkeen suomi on kuihtunut  ja englannista on tullut selkeästi vahvin kieli. Ennen koulua inhonnoosta ujosta tytöstä on tullut ulospäin suuntautunut  ja hän nauttii koulusta.

“Parasta on ollut se, että poikani sai mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pyödältä!” Maarin poika menestyi brittiläisessä koulussa erinomaisesti, kiitos runsaan positiivisen palautteen. Se oli jotain sellaista, mitä hän ei Suomessa ollut kokenut. Suomalaisessa peruskoulussa tuijotettiin Maarin mukaan diagnooseja ja erilaisuutta. Kansainvälisessä koulussa sen sijaan osattiin tukea oikealla tavalla luonnontieteissä ja kielissä, joissa poika oli lahjakas. Al Ainissa kaikki tulivat monenlaisista taustoista, joten erilaisys hyväksyttiin, eikä oppilaita laitettu yhteen muottiin. Mukaan tuli myös uusi harrastus, musiikki, ja täysin uusi sosiaalinen elämä. Uusi alku antoi hänelle mahdollisuuden päästä erityisoppilaan leimasta. Se näkyi käytösongelmien katoamisena koulussa ja kotona, sekä motivoi ahkerampaan opiskeluun. “Hänestä on kehkeytynyt näiden vuosien aikana sosiaalinen ja kohtelias nuori mies”, Maari riemuitsee.

Uskaltakaa nähdä erilaisuus etuna

Syyt paluumuuttoon olivat pitkälle taloudelliset. Viiden vuoden aikana yksityiskoulujen koulujen maksut olivat nousseet liian korkeiksi yksinhuotajalle. Vaikka perhe harkitsi muuttoa johonkin toiseen maahan, Maari toivoi että lasten suomenkielen taito ja suomalainen identiteetti vahvistuisivat.

Poika aloitti kuluvana syksynä IB-lukiossa ja tytär kansainvälisessä koulussa peruskoulun viimeisen luokan.  Suurin muutos on heidän mukaansa se että suomalaisessa koulussa oppilaalla on enemmän valinnanvapautta ja siten laajemmat mahdollisuudet vaikuttaa omaan koulunkäyntiinsä. Se muodostaa haasteen, sillä oppilas on vastuussa omasta ajankaytostaan ja ainevalinnoistaan. Vaikka kummatkin koulut ovat englanninkielisiä, on muutto aiheuttanut lievää kulttuurishokkia. Kansainvälisessä yläkoulussa on paljon samassa tilanteessa olevia, ulkomailta palanneita suomalaisia ja ulkomaisten ekspatriaattiperheiden lapsia. Koulussa on myös paikallisia suomalaisia, jotka eivät ole koskaan asuneet ulkomailla vaan koulu on valittu muista syistä. IB-lukiossa sen sijaan enemmistö on oppilaista ekspattiperheiden nuoria.

Maari itse on palannut työhönsä luokanopettajaksi Suomessa. Opettajana Maari kertoo saaneensa paljon eväitä ja uusia näkökulmia opettajan työhön Al Ainissa. Hän peräänkuuluttaa lahjakkaisin oppilaisiin panostamista, vaikka nämä eivät sopisikaan muottiin.  Sen lisäksi hän kritisoi opiskelun hidasta tahtia ja korkeaa koulunaloitusikää. “Mielestäni seitsemän vuotias on vähän vanha aloittamaan koulun”, Maari pohtii. Omassa koulussaan Maari on aloittamassa projektia, jonka puitteissa pyritään hyödyntämään maahanmuuttajataustaisten oppilaiden monikielisyyttä ja tuomaan se vahvuudeksi.

Maari ja lapset vakuuttavat että lähtisivät ehdottomasti uudelleen seikkailulle. Vaikka vaikeita hetkiä on matkalla ollut, se on hionut perhettä yhteen ja antanut mahtavia kokemuksia. Kaikesta on opittu puhumaan ja selviämään. “Tämä seikkailu on pelastanut perheemme“, hän summaa.

“Älkää suunnitelkoo liikaa etukäteen, vaan uskaltakaa heittaytyä erilaiseen arkeen, kuin mihin olette Suomessa tottuneet. “ Maari rohkaisee ulkomaille muuttajia sopeutumaan paikallisiin tapoihin ja olemaa tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. “Viisi vuotta Arabiemiraateissa on antanut lapsilleni erinomaisen kielitaidon, mahdollisuuden tutustua erilaisiin kulttuureihin, kansainvälisen ystäväpiirin ja uskon omiin kykyihin. Heistä on tullut sosiaalisia, rohkeita, kielitaitoisia ja he osaavat sopeutua muuttuviin tilanteisiin.”

 

En viihtyisi Suomessa enää

Oma perheeni on kansainvälinen mutta en ole kokenut muuttoa ulkomaille lapsena enkä äitinä.  Muutin itse pois Suomesta vasta aikuisena ja omat lapseni ovat aina asuneet synnyinmaassaan. Muutto toiseen maahan kummittelee ajoittain mielessä, koska se voi olla jonain kauniina päivänä edessä. Eniten minua mietityttää se, miten vanhin lapseni, koululainen, siihen reagoisi.

Outi ja hänen tyttärensä Milja ovat käyneet läpi kaksi erilaista muuttoa. Perhe muutti ensin Saksaan Miljan ollessa 11-vuotias. Kuten moni muukin suomalainen lapsi, hän osasi englanninkielestä vain alkeet aloittaessaan kansainvälisessä koulussa. Outin mukaan kuukaudet heti muuton jälkeen olivat raskaita. Kansainvälisen koulun avoin ilmapiiri ja englanninkielen tukiopetus auttoivat kuitenkin valtavasti. Oma sosiaalinen ympäristö löytyi yllättävän nopeasti.

“Ensimmäinen päivä kansainvälisessä koulussa oli tosi pelottava. Luulin, että kaikki nauraisivat, koska en puhunut hyvää englantia, “ Milja muistelee. Onneksi toiset oppilaat ottivat uuden tulokkaan heti mukaansa ja hän sai nopeasti uusia ystäviä. “Kaikki olivat tottuneet ihmisiin, jotka ovat muuttaneet jostain muualta eivät osanneet kieltä”.

Ajatus muutosta ulkomaille tuntui Miljasta ensin epätodelliselta. “Kun kuulin muutosta, en käsittänyt sen tarkoittavan, että me ihan oikeasti ollaan lähdössä.”  Hän ei täysin ymmärtänyt, ettei näkisi isovanhempiaan ja kavereitaan pitkään aikaan. Ajatuksen sitten konkretisoiduttua, se tuntui pelottavalta mutta myös jännittavältä postiivisella tavalla.

Oma suomalaisen koulun jättäminen oli haikeaa. “Luokkakaverit olivat tehneet minulle tyynyliinan, jossa oli Saksan lippu. Kaikki olivat kirjoittaneet nimensä siihen.“ Ystävyys parhaiden kavereiden kanssa on säilynyt vahvana tähän päivään saakka. “Puhumme yhä lähes päivittäin”, Milja kertoo.

Seuraava muutto tuli eteen kolmen Saksassa asutun vuoden jalkeen ja oli eri tyypinen. “Minulla oli tosi hyvä kaveriporukka koulussa, enkä olisi halunnut lähteä”, Milja kertoo ajatuksistaan. Toisaalta hän toivoi, että asuminen englanninkielisessä maassa olisi helpompaa.

Milja meni Englannissa kunnalliseen kouluun, jossa paitsi oppilaiden kirjo oli erilainen kuin yksityisessä kansainvälisessä koulussa myös opiskelutapa oli toisenlainen.  Teini-iässä tiiviisiin kaveriporukoihin oli huomattavasti vaikeampaa päästä sisälle kuin nuorempana. “Vaikka kieli pysyi samana, tämä toinen muutto oli ehdottomasti vaikeampi”, Outi muistelee. Hänen mukaansa ensimmäinen puoli vuotta oli painajaismaista ja perhe pohti oliko asettuminen Englantiin sittenkään oikea päätös. “Äitinä pohdin ja itkin tilannetta monet kerrat”, Outi kertoo.

Nykyään Milja on seitsemäntoistavuotias, sopeutunut hyvin  paikalliseen englantilaiseen kulttuuriin ja viihtyy ulkosuomalaisena.  Hän ja Outi pohtivat yhdessä perheen kahta ulkomaanmuuttoa ja miten se on vaikuttanut heidän elämäänsä. “Olisi ehkä ollut helpompaa jäädä Suomeen mutta en silti haluaisi mennä ajassa takaisin”, Milja miettii. Vaikka olo tuntuu toisinaan juurettomalta, kokemukset Saksassa ja Englannissa ovat tuoneet rikkautta.  “Olen tavannut uusia ihmisiä, oppinut kieliä ja saanut kokemuksia. En olisi voinut kokea sitä kaikkea, jos olisimme jääneet Suomeen.“

Milja kokee ajatuksen paluumuutosta vieraana, eikä ole innostunut hakemaan suomalaiseen yliopistoon.  “En usko, että viihtyisin Suomessa enää.“  Yksi asia, mitä hän Suomesta kaipaa on isovanhemmat, joita perhe tapaa vain käydessään Suomessa. “Olisi kiva että asuisivat lähempänä.”

Paluu vanhaan kouluun Suomessa

Mervin perhe asui Hongkongissa puolitoista vuotta. Tuona aikana perheen kaksi lasta kävivät kanadalaista koulua. Suomeen palatessa lapset menivät takaisin vanhaan kouluunsa ja samaan luokkaan josta lähtivät. Ennen paluumuuttoa Mervi otti yhteyttä lasten vanhaan kouluun ja selitti tilanteen. “Opettajien kanssa pidettiin myös heti koulun alussa palaveria kummankin lapsen kohdalla ja päivitettiin tietoja”, Mervi kertoo.

Vaikka asuminen ulkomailla olikin ollut melko lyhytaikaista, suomen kielioppi ja oikeinkirjoitus tuottivat vaikeuksia. Välillä jotkut suomen kielen termit tuntuivat unohtuvan lapsilta täysin. Mervin mukaan koulussa suhtauduttiin tähän onneksi rennosti. Honkongissa opittuja tietoja ja taitoja  myös selkeästi osattiin arvostaa suomalaisessa koulussa.

Toisaalta Mervi kertoo, että lapset ovat joutuivat paikkaamaan niitä aukkoja tiedoissa, lähinnä Suomen maantiedon ja historian osalta, joita koulunkäynti ulkomailla aiheutti. Englannin kieli on tuottanut ongelmia etenkin esikoiselle Suomeen paluun jälkeen.  “Hän oppi kielen niin hyvin, ettei peruskoulun opetuksella ole käytännössä antaa mitään uutta, mikä ei sovi hänen luonteelleen, ” Mervi sanoo. Tytär on tosin saanut omia, äidinkielentasoisia, tehtäviä englannintunnille. Turhautumista aiheuttaa myös se, ettei opettaja ei vain ehdi aina opastaa häntä niissä.

Suomeen palaaminen oli koko perheelle mieluinen asia, jota lapsetkin odottivat innoissaan. Toisaalta joitakin asioita tulikin sitten Suomessa ikävä.  Kymmenenvuotiaalla pojalla jäi Honkongiin muutamia luokkakavereita, joihin pidetään yhteyttä. Enimmäkseen yhteydenpito sujuu äitien välityksellä. Teini-ikäinen tyttö viestittelee Whatsappissa tiehästi useiden Honkongissa asuvien ystävien kanssa. Muutama tytön vanhoista Hongkongin luokkakavereista on myös muuttanut johonkin toiseen maahan. Heidän kanssaan voi jakaa kokemuksia paluumuutosta.

Suomessa paluu vanhoihin sosiaalisiin ympyröihin kesti hetken. Nuoremmalla lapsella se kävi nopeammin ja kaverit löytyivät heti. Esikoisella ystävyyssuhteiden lämpeneminen kesti muutaman kuukauden. Perheen lapsilla on Suomessa yksi ystävä, joka on myös asunut ja käynyt koulua ulkomailla. Mervin mukaan “Hänen kanssaan voi jutella, puida ja valittaa, sekä puhua sitä englantia.” Muuten lapset eivät juurikaan keskustele ulkomailla asumisesta tai entisestä koulustaan Hongkongissa vanhojen suomalaisten kaveriensa kanssa, eivätkä tuo sitä erityisesti esiin kun tutustuvat uusiin kavereihin Suomessa. Välillä se tulee esiin asianyhteydestä.

Moni paluumuuttaja voi varmaan allekirjoittaa väitteen, jonka mukaan paluu on vaikeampaa kuin lahteminen. Kokemuksia ulkomaille muutosta on yhtä paljon kuin muuttajiakin ja sama pätee paluumuuttoon. Expat Explorer tutkimuksen mukaan enemmvn kuin puolet paluumuuttajista sanoo kaipaavansa elämää ulkomailla. Vain hieman alle puolet kokee, etteivät he enää tunne “kuuluvansa joukkoon” entisessä kotimaassaan.

Kaikenkaikkiaan paluumuutto on onneksi ollut Mervin perheelle positiivinen asia. Lapset ovat kotiutuneet sekä akateemisesti että sosiaalisesti. “Välillä joku asia oli siellä paremmin, välillä täällä,” Mervi summaa.

Aloita paluumuuton suunnittelu ajoissa

Riikan lapset syntyivät ja aloittivat koulutaipaleensa ulkomailla. Perheen muuttaessa Suomeen lapset olivat alle kymmenenvuotiaita. Siinä vaiheessa englanti oli kehittynyt heidän vahvimmaksi kielekseen, vaikka he puhuivat vanhempiensa kanssa suomea. Riikan kokemuksen mukaan lasten on helpompi sopeutua muuttoon, mitä nuorempia he ovat.

Vanhimman lapsen tullessa kouluikään perhe asui Singaporessa, jossa on lukuisia kansainvälisiä kouluja. Koska englantilainen opetussuunnitelma tuntui mieluisimmalta vaihtoehdolta, kouluksi valikoitui Tanglin Trust, yksi Singaporen parhaimmista opinahjoista. Tanglin Trustin oppilaista suurin osa brittejä ja muilta sisäänpyrkijöiltä vaaditaan englanninkielentaitoa. Täysin ummikkoja koulu ei ota oppilaiksi lainkaan.  Riikalle oli tärkeää että, täysin suomenkielisen perheen lapset oppivat hyvää englantia natiivipuhujilta. Riikan esikoinen aloitti Junior Schoolissa 3-vuotiaana.

Seuraava asuinpaikka ennen Suomeen muuttamista oli Tukholma, jossa vanhin lapsi niinikään jatkoi englantilaisessa koulussa. Koulujen valintaan vaikutti muun muassa se että, perhe tiesi asuvansa ulkomailla vain väliaikaisesti. Siksi oli helpompi jatkaa tutuksi tulleella opetussuunnitelmalla Ruotsissakin. “Meillä oli alustava suunnitelma palata Suomeen sinä vuonna kun lapset ovat 7 ja 9”, Riikka kertoo. Paluumuuttoa Suomeen oli suunniteltu lasten koulun näkökulmasta jo Singaporessa. Suomessa vaihtoehtoina oli Ressu (IB-puoli) ja SYK, kuten edellisen postauksen perheelläkin.

Riikan esikoinen aloitti kolmosluokan SYK:issa. Perhe on ollut tyytyväinen valintaan. “SYK on kiistatta yksi Suomen parhaista kouluista. Koska oli mahdollisuus hakea sieltä paikkaa, halusimme käyttää tämän mahdollisuuden.” Vaikka opetus on suomeksi, opetetaan paluumuuttajalapsille englantia heidän omana äidinkielenään. Nuorempi lapsista pääsi Ressun peruskoulun ensimmäiselle luokalle, IB-puolelle, jossa kaikki opetus on englanniksi. Ressu valittiin, jotta lapsi pääsisi vaihtamaan SYK:kiin kolmalle luokalle paluumuuttajan sisarena. Se onnistuu, jos lapsi on ollut siihen saakka englanninkielisessa opetuksessa.

Riikka kertoo sopeutumisen suomalaiseen koulumaailman soputumisen sujuneen alun ongelmista huolimatta. Vanhin lapsi ei osannut suomea tarpeeksi hyvin ja englantilaiseen kouluun verrattuna läksyjen vähäinen määrä hämmästytti. Pääkaupunkiseudun kouluihin Riikka toivoisi enemmän natiiveja englannin opettajia.

Forbes-lehdessä julkaistussa artikkelissa paluumuutosta tulee esiin suunnittelun puute. “One of the things that very quickly became obvious was the lack of planning and just how much I had underestimated the impact transition”. Kun ulkomaille ollaan muuttamassa, useimmat viettavät aikaa Googlen, kohdemaan Facebook ryhmien ja muiden internetin ihmeiden parissa. Asioista otetaan selvää, elinkustannuksia vertaillaan ja etsitään kontakteja tai sopivia kouluja. Yllättävän usein sama ei päde paluumuuttoon. Koska ollaan muuttavassa takaisin kotimaahan, josta aikoinaan lähdettiin, tuntuu, ettei samanlaiselle valmistelulle ole tarvetta.

“Alkakaa miettia ainakin kouluasioita tarpeeksi ajoissa”, Riikka vinkkaa paluumuuttoa suunnitteleville perheille. Hän kertoo myös törmänneensä ennakkoluuloihin suomalaista peruskoulun kohtaan toisten ulkosuomalaisten parissa.  “Suomalaista koulua ei tarvitse pelätä”. Riikan mielestä on erityisen hienoa että, Suomessa lapset saavat olla lapsia.

Suomessa luottamus on avainasemassa

Tean kaikki lapset ovat syntyneet ja kasvaneet Italiassa pienessä kaupungissa. Suomessa lomailtiin kerran tai pari vuodessa, kuten monet muutkin ulkosuomalaisperheet tekevät. Lapset osallistuivat Italian vuosien aikana kielileireille Suomessa, vaikka perhe ei suunnitellut muuttavansa Italiasta. Vanhimmat lapset olivat jo lentäneet pesästä ja aloittaneet yliopisto-opinnot, kun paluumuutto tuli eteen. Enää vain nuorin lapsi kävi paikallista peruskoulua Italiassa.

Kuopus ei viihtynyt koulussa vaikka pärjäsi akateemisesti ihan hyvin. Niinpä päätös Suomeen muuttamisesta kypsyi. Tea muutti kahdestaan nuorimmaisen kanssa Suomeen, kun tytär oli menossa kahdeksannelle luokalle suomalaisen koulujärjestelmän mukaan. Hänen kielitaitonsa oli melko heikko siinä vaiheessa. “Se oli melkein viimeinen mahdollisuus, jotta suomen kieli tulisi opittua jokseenkin kunnolla ennen lukiota”, Tea kertoo.

Kouluksi valikoitui SYK, tuttu koulu jota Tea oli aikoinaan itse käynyt. Tytär pääsi ranskan tasokokeen kautta sisään. SYK:issa olisi ulkosuomalaiselle lapselle mahdollista valita myös englanninkielinen linja. Tässä tapauksessa se ei tullut kyseeseen, koska vaatimuksena oli englanti kotikielenä tai aikaisemmat opinnot englanninkielisessä koulussa ulkomailla.

Tytär ihastui SYK:iin ensisilmäyksellä. Hän sai tukiopetusta kerran viikossa ja myös kotona keskityttiin lukemaan suomenkielellä. Jos kielitaito ei joskus riittänyt, sai koulussa käyttää myös englantia. Nykyään edelleen SYK:iss suomenkielistä lukiota käyvä tyttö on viihtynyt Suomessa niin hyvin ettei omien suunnitelmiensa mukaan edes aio hakea yliopistoon ulkomaille.

Vaikka perhe hajaantui kahden maan välille, kuvio on toiminut. Tean mukaan Suomeen muuttaminen oli paras päätös, vaikkei tietenkään mutkattomin. Alkuvaikeuksien jälkeen jopa Italiassa yliopistossa kandiksi opiskellut vanhin lapsi muutti myös Suomeen jatko-opintoja varten.

Italiassa koulua inhonnut lapsi puhkesi Suomessa kukkaan ja alkoi viihtymään koulussa ennennäkemättömällä tavalla. Italiassa asuessaan yksinäinen tyttö löysi uusia kavereita pian muuton jälkeen. SYK:ssä aloittaessaan hän oli ihmetellyt kuinka, “Kaikki ovat sinun puolellasi ja sinuun luotetaan.” Tean mielestä parasta Suomessa on luottamuksen tunne, johon kanssakäyminen perustuu. Yksi suurimmista eroista italiaisen ja suomalaisen peruskoulun välillä onkin hänen kokemuksensa mukaan molemmin puolinen arvostus.

“Jotain koulussa täällä tehdään oikein, koska sinne mennään mielellään ja siellä ollaan usein alkuiltaan asti, koska koulussa on kivaa,” Tea kertoo.