Vanhemmuus mukavuusalueen ulkopuolella

Vanhemmuus on välillä rankkaa. Haasteet ovat samoja, missä päin maailmaa sitten asuukaan. Lapsukaisten kiukuttelua käsittämättomistä aiheista, syyllistymistä tai riittämättömyyden tunnetta, liian lyhyitä yöunia. Ulkomailla vanhemmuus voi olla monesta syystä haasteellisempaa kuin kotimaassa ja omat keinot vaikeuksien käsittelyyn ovat useimmiten heikommat.

Toisaalta kokemus lasten kasvattamisesta oman mukavuusalueen ulkopuolella voi vahvistaa uskoa omaan vanhemmuuteen ja kykyihin.  Mikäli haluaa päästä vaikeuksien ja arjen odottamattomien ongelmien yli, on pakko keksiä ratkaisuja, katsoa peiliin ja yrittää löytää itsestään uusia yllättäviä voimavaroja.  Omaa ääntään pitää oppia kuuntelemaan, koska muutakaan kiinnekohtaa, ainakaan aluksi, ei ole.

Rakenna tukiverkko

Vanhemmuus ulkomailla vaatii monista syistä enemmän tsemppiä kuin vanhemmuus kotimaassa. Usein huolehditaan lasten sopeutumisesta suuriin elämänmuutoksiin mutta vanhempien tarvitsema tuki unohtuu. Siihen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Vähän kliseisesti lentokoneessakin tulisi ensin muistaa laittaa happinaamari ensin itselleen ja sen jälkeen auttaa se lapsen päälle.

Ulkomailla tukiverkko puuttuu lähes kokonaan. Oma perhe on kaukana ja läheiset ystävät puuttuvat. Vasta muuttaneen perheen vanhemmat eivät välttämättä jaksa tsempata toisiaan silloin kuin sitä eniten tarvitsisivat. On enemmän kuin tavallista että työssäkäyvä osapuoli tekee pidempiä päiviä ja matkustaa sen lisäksi tiheämmin kuin aikaisemmin. Hänelle ei ole päivän päätteksi paljon paukkuja jakaa toisen murheita. Jos toinen jää kokonaan kotiin, hän voi kokea eristyvänsä muusta maailman menosta. Aika käy nopeasti pitkäksi siinä tilanteessa ja seinät kaatuvat päälle. Puolison empaattinen kohtaaminen on vähän vaikeaa kun kummankin arki koostuu aivan erilaisista tekijöistä.

Vertaistuen etsiminen paikallisesti ja toisiin samassa veneessä oleviin vanhempiin tutustuminen on ensiarvoisen tärkeää. Vaikka Suomeen jääneisiin ystäviin on tärkeää pitää yhteytta, moni ulkomaille muuttanut huomaa, ettei omasta arjesta kertominen löydä kaikupohjaa vanhoista ystävistä. He eivät ymmärrä, millaisten ongelmien kanssa ulkosuomalainen painii ja se lisää yksinäistä fiilistä.

Onneksi monessa maassa ekspatriaattien tukiverkko on hyvä ja sosiaalisen median kautta saa vihiä paikallisista meiningeistä. Toisten samassa tilanteessa olevien vanhempien tapaaminen vaatii silti viitseliäisyyttä.  Vaikka aina ei huvittaisi olla aktiivinen ja ottaa yhteyttä uusiin tuttaviin, silti leikkipiiriin tai muuhun aktiviteettiin raahautuminen kannattaa. Rakenna tukiverkko, vaikka se pitäisi rautalangasta vääntää.

Käy lukemassa mainiosta Alla Kaalipuun blogista, miten Tanja teki sen.

Anna erilaisuudelle mahdollisuus

Vieraan kulttuurin erilaiset tavat kasvattaa ruokkia ja vaatettaa lapset tai käsitys siitä, mitä tarkoittaa “hyvä vanhempi” ovat useimmiten ristiriidassa omien näkemysten kanssa. Jotkut itselle tärkeät asiat voivat olla täysin merkityksettomiä uudessa asuinmaassa tai niille jopa naurestellaan. Omia normeja ja tottumuksia alkaa ulkomailla asuessa nopeasti epäilemään. Kun ympäristö kyseenalaistaa omat totutut tavat ja toimintamallit iskee päälle kulttuurishokki ja turhautuminen.

Jos paikallinen kieli ei ole hallussa, on olemassa olevaa tukea hankalaa löytää. Esimerkiksi Alankomaissa on toimiva lastenneuvolapalvelu, jonka kautta löytyy kursseja, tietoa ja tukihenkilöitä tai -ryhmiä. Paikallista neuvolaa kuulee usein parjattavan etenkin ekspatriaattien taholta. Tämä on varsin ymmärrettävää, koska lasten kasvatukseen saatavat vinkit voivat olla hyvinkin erilaisia kuin mihin ulkomailta muuttanut on tottunut. Kannattaa kuitenkin olla avoimella mielellä ja antaa mahdollisuus asuinmaasssa saatavilla oleville tukirakenteille. Kaikkialla  maailmassa lapsista yleensä tulee täyspäisiä aikuisia, vaikka heitä ei olekaan kasvatettu samalla tavalla kuin Suomessa.

Poimi parhaat palat

Vanhemmuus ulkomailla vapauttaa sellaisista ympäristön ennakko-oletuksista, vallalla olevista asenteista ja tavallisista valinnoista, joihin ei kotimaassa asuessa ole edes kiinnittänyt huomiota. Suomi on kulttuurisesti homogeeninen maa moneen muuhun verrattuna. Esimerkiksi Suomessa erot peruskoulujen välillä ovat pieniä. Saksassa, Alankomaissa tai USAssa samassa kaupungissa toimivat kaksi eri koulua ovat suurella todennäköisyydellä kuin yö ja päivä. Sama pätee tietysti melkein kaikkeen muuhunkin yhteiskunnassa. Sellaista valtavaa valintojen kirjoa ja sen merkitystä arjessa voi olla pienestä maasta käsin vaikea hahmottaa.

Ulkosuomalainen vanhemmuus tarkoittaa käytännössä tietoisempaa valintojen tekemistä, sekä olosuhteiden pakosta mutta myös siksi, että niin voi tehdä. Omasta kulttuurista voi poimia sellaisia tapoja arkeen, jotka siihen istuvat ja jotka asuinmaan ympäristössä toimivat. Paikallisista käytännöistä voi löytyä jotain oman perheen elämään erinomaisesti sopivaa. Ulkomailla asuvalla vanhemmalla on vapaus poimia kirsikat kakusta. Se, että arjesta voi tehdä itsensä näköistä,  kasvattaa rohkeutta ja itsetuntoa.

Puolison ja perheen tyytyväisyys oleellisinta – “Relocating Partner Survey 2018” EY ja NetExpat

Ulkomaankomenukseen sisältyy aika paljon tekijöitä, jotka voivat mennä vikaan. Siksi työnantajia palvelevat organisaatiot tutkivat näitä syitä säännollisesti. EY:n ja NetExpatin yhteistyön tuloksena syntyi viime vuonna raportti “Relocating Partner Survey 2018”.  Sen mukaan ulkomaankomennukselle lähtevän työntekijän perheen tyytyväisyys on kaikkein oleellisinta.

Perheeseen liittyvät syyt ovat raportin mukaan suurimmat syyt ulkomaankomennuksesta kieltäytymiseen tai sen epäonnistumiseen. Suurimmaksi syyksi kieltäytyä mahdollisuudesta lähteä ulkomaankomennukselle on puolison haluttomuus luopua omasta urastaan nykyisessa asuinmaassa. Koska raportin mukaan 77% puolisoista on aktiivisesti mukana työelämässä ja suuri osa perheistä on taloudellisesti riippuvainen perheen kummankin aikuisen palkkatuloista, ulkomaankomennus ei ole houkutteleva vaihtoehto. Jo aloitetun ulkomaankomennuksen keskeyttämiseen, suurin syy on selkeasti puoliso ja perheen viihtymättömyys uudessa asuinpaikassa. Lasten sopeutumiseen liittyvät ongelmat tulevat tilastossa kuitenkin vasta neljännellä sijalla.

Onneksi viimeisen kymmenen vuoden aikana työnantajat ovat muuttaneet suhtautumistaan ja tarjoavat erilaisia tukitoimia. Raportin mukaan suurin osa työnantajista pitää tätä erittäin tärkeänä. Kaikista edistyksellisimmät työnantajat löytyvät terveydenhoidon sektorilta, kun taas IT sektorin työnantajat jäävät hieman jälkeen puolison ja perheen huomioinnissa.

Lähes kaikki, eli 90%, kansainvälisistä työnantajista tarjoavat jonkinlaista tukea puolisolle. Millaisilla tavoilla ulkomaille lähetettävän työntekijän puolisoa sitten tuetaan? Kielikurssit ja kulttuuriosaamisen kurssit muodostavat 94%-85% kaikesta tuesta. Seuraavaksi nousee puolison työllistymisen tuki, joka on 71%. Koska monessa maassa myös puoliso tarvitsee virallisen työluvan, 70% työnantajista lupaa hoitaa sen.

Raportin mukaan työnantajien mielestä tukitoimet olivat riittäviä, mutta työntekijä ja puoliso näkivät että parantamisen varaa olisi. Aihe on tärkeä sekä ulkomaille muuttaville perheille, että heidän työnantajilleen.  Ilman riittävää tukea työnantajien voi olla hankalaa houkutella työntekijöitä uusille markkina-alueille ja he saattavat menettää osaajia kilpaileville yrityksille. Työntekijälle, puolisolle ja lapsille kyse on jostain suuremmasta eli siitä, millaiseksi heidän arkensa ulkomailla muodostuu.

 

Expat Kids Club – tukea elämänmuutoksissa

Soitin suomalaiselle Annaleena Holopaiselle Amsterdamiin. Holopainen toimii psykologina Expat Kids Club yrityksessä ekspatriaattiperheiden parissa ja on osallisena tutkimusprojektissa Vrije Universiteit:ssä Amsterdamissa.   Suomessa asuessaan hän opiskeli Jyväskylässä psykologiaa ja työskenteli perheneuvolassa.

Expat Kids Club on amerikkalaisen psykologin Kate Bergerin perustama yritys Amsterdamin kupeessa Amstelveenissä. Alueella, johon on asettunut asumaan huomattava ekspatriaattiväesto. Yritys on kasvanut paljon viime vuonna ja siinä työskentelee viisi henkilöä. Tiimillä on sekä yksityis- että yritysasiakkaita. Berger konsultoi yksityisasiakkaita, sekä kansainvälisiä yrityksiä, instituutioita ja organisaatioita kansainvälisten lasten hyvinvointiin liittyen. Holopainen sen sijaan keskittyy yksityisasiakkaisiin. Tiivistä yhteistyötä tehdään myös maailmanlaajuisen verkoston FIGT sekä eri maissa toimivien kansainvälisten koulujen kanssa.

Holopaisen asiakkaita ovat monenlaisista kulttuureista ja lähtökohdista kotoisin olevat lapset ja perheet. Useat perheet ovat kansainvälisen liikkumisen konkareita ja heillä on jo monta muuttoa takanaan. Toisilla se sijaan on vasta ensimmäinen ulkomaanmuutto takana.  Vaikka Expat Kids Club toimii fyysisesti Alankomaissa, on heillä asiakkaita ympari maailmaa. Amstelveenissä alkanut yhteydenpito voi myos jatkua, vaikka perhe muuttaisi pois.

Suurimmat syyt ottaa Expat Kids Clubiin yhteyttä liittyvät ongelmiin, joita ulkomaille muutto voi tuoda lapsille ja koko perheelle mukanaan. Haasteita voi tulla eteen esimerkiksi kehityksessä (esimerkiksi jo opitun taidon ”unohtaminen” hetkellisesti), sopeutumisessa, ystävyyssuhteissa tai koulunkäynnissä. Usein vaikeudet näyttäytyvät esimerkiksi tunteiden säätelyn vaikeutena kuten kiukutteluna, levottomuutena, syrjään vetäytymisenä, arkuutena tai jännittämisenä, koulussa tai kotona.

Ulkomaille muutto tuo usein mukanaan jonkin tasoisia haasteita. Siksi sen ei kannata antaa säikäyttää niin että hautaa haaveensa ulkomaille muutosta. “Samanlaisia haasteita voi olla myös monenlaisissa muissa muutostilanteissa”, Holopainen muistuttaa. Hänen mukaansa vaikeudet voidaan kääntää voimavaraksi ja niistä voi oppia. Tutkimuksissa on huomattu että ekspatriaattilapsista kasvaa parhaassa tapauksessa kielitaitoisia, avoimia ja empatiakykyisia aikuisia, jotka osaavat asettua toisen asemaan

Holopainen sanoo että, vanhemmat tuntevat omat lapsensa parhaiten. Jos vanhemmalla on iso huoli lapsesta, kannattaa ottaa yhteyttä. Siitä ei ole koskaan haittaa. “Koskaan ole liian aikaista ottaa yhteytta ja puhua asiasta,” Holopainen rohkaisee. “Yhdessä voidaan pohtia, miltä tilanne näyttää ja pitäisikö tarttua toimeen. “

Annaleenan mukaan yhteistyö koulujen kanssa on erityisen tärkeää, jotta lapsia osataan tukea mahdollisimman kattavasti.

Alankomaissa ekspatriaatit hakeutuvat yhä enemmän paikallisiin kouluihin. Yhtenä suurimpana syynä tähän ovat kansainvälisten työnantajien ekspatriaateille tarjoamat paikallisiin työehtoihin perustuvat sopimukset. Tällöin työnantaja ei maksa kansainvälisten koulujen lukukausimaksuja ja lapset päätyvät hollanninkielisiin kouluihin. Sanomalehti AD:n artikkelin mukaan vuonna 2008 suur-Amsterdamin alueella tuli 500 vieraskielistä lasta mutta vuonna 2018 luku oli hämmästyttävät 13.000. Suur-Amsterdamin alue odottaa saavansa 3000 uutta ekspatriaattilasta kouluihinsa seuraavan kahden vuoden aikana. Paikalliset päättäjät suunnittelevat sijoittavansa puolet kansainvälisiin ja puolet paikallisiin kouluihin.

Ymmärrettävästi tarvittavien resurssien puuttuminen on aiheuttanut monenlaisia käytännön vaikeuksia. Sen vuoksi tietotaidon tuominen paikallisiin kouluihin on erityisen tärkeää. Expat Kids Club konsultoikin paikallisia opinto-ohjaajia asiaan liittyen, jotta alueella asuvien expatriaattiperheiden lasten oppimisympäristö kehittyisi nykyisestä.

“Sopeutuminen riippuu paljon kohdemaasta”, Holopainen muistuttaa.  Suomalaisille ulkomaille muutto tuo lähes aina mukanaan uuden kielen oppimisen. Se jo itsessään vaatii melkoista sopeutumista. Lisäksi kohdemaan kulttuuri ja tavat saattavat tuoda haasteita sopeutumiseen. Erittäin tärkeää on se, ettei aikuinen oleta lapsen automaattisesti pärjäävän uudessa koulussa. “Vanhemman on hyvä tukea lapsen sopeutumista toimimalla tämän äänitorvena uudessa koulussa tai päiväkodissa,” on Annaleenan viesti ulkomaille muuttaville perheille. ”Vanhempi tunnistaa parhaiten, mikäli lapsen käyttäytymisessä on havaittavissa muutoksia aiempaan verrattuna.”

Muutto Arabiemiraatteihin oli käänteentekevä

Maarilla on lapsineen viisi vuotta elämää Arabiemiraatiessa takana. Perhe on palannut kuluneen kesän aikana kotiseudulleen Ouluun.  Sain haastatella Maaria paluumuuton jälkeen. Lapset ovat nyt aloittaneet uusissa kouluissa ja Maari työssään luokanopettajana. “Muutto Arabiemiraatteihin on ollut hyvin käänteentekevä meidän teineille”, Maari summaa kokemusta.

Ratkaisuna muutto ulkomaille

Maarin ja lapset muuttivat elokuussa 2013 Al Ainiin, Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin. Tuohon aikaan lapset olivat varhaisteinejä. Ulkomaille muuton taustalla oli muun muassa vahva tyytymättömyys suomalaiseen neuropsykiatriseen terveydenhuoltoon. Samaan aikaan Maari koki, ettei suomalainen koululaitos sillä hetkellä pystynyt vastaamaan heidän tarpeisiinsa.

Lähtötilanteessa nuorin tytär oli kolmannella luokalla, 10- vuotias tavallinen suomalainen hieman ujo koululainen. Hän ei viihtynyt lähikoulussa lainkaan. Se oli tuolloin varsin edistyksellinen ja toteutti modernia opetussuunnitelmaa. Luokkakoko oli aivan liian suuri, siinä oli yhdistetty kaksi eri koululuokkaa. Opettajat vaihtelivat ja Maarin tytär  kaipasi ruutiineja ja järjestystä opiskeluun ja koulumaailmaan.

Kaksitoistavuotiaan pojan ensimmäiset opintovuodet olivat kuluneet eskarista lähtien monessa eri koulussa pienluokassa, sairaalakoulussa ja normaalilla luokalla. Koska taustalla olivat muun muassa ADHD ja Asperger-diagnoosit, Maari kävi pojan kanssa neljä kertaa viikossa terapiassa. Lopulta oltiin siinä pisteessä, ettei Oulusta ja lähiympäristöstä löytynyt sopivaa koulua lapselle. Ainoa mahdollinen paikka seuraavaksi lukukaudeksi oli osoitettu kajaanilaisen erityiskoulun aspergerluokassa.

Perhe koki olevansa pattitilanteessa. “Päädyimme siihen että kummankin lapsen olisi jokatapauksessa pitänyt vaihtaa koulua Suomessa”, Maari kertoo. Jo valmiiksi mietinnässä muhinut muutto ulkomaille tuli ajankohtaiseksi.

Irtiotosta tuli totta

Luokanopettajana toiminut Maari aloitti hakuprosessin emiraattikouluun Al Ainissa. Kyseinen koulu kuului viisi vuotta sitten Jyväskylän Yliopiston EduCluster Finlandin  koulutusvientiprojektiin. Vaikka Maarin työpaikka Al Ainissa ei enää Educlusterin piirissä, alkuperäisestä kolmestakymmenestä suomalaisesta opettajasta on jäljellä vielä neljä.

Maari oli lukenut EduClusterista jo aikaisemmin ja kiinnostunut siitä. Silloinen elämäntilanne oli ollut toinen, eikä muutto sopinut kuvoihin. Nyt mahdollisuus hakea projektiin ja tehdä irtiotto elämään Suomessa sopi paremmin kuin hyvin. Maari oli aina ollut kiinnostunut Lähi-idän kulttuureista, joten Arabiemiraatit ja Al Ain kohteena kiinnosti. “Hakuprosessi kesti puoli vuotta, joten sen aikana ehti muuttoa harkita ja käydä läpi lasten kanssa monta kertaa”, Maari kertoo. Kun työpaikka sitten varmistui, perhe sai aikaa lähtöön aikaa neljä kuukautta. Alunperin Maarin työsopimus oli sovittu kahdeksi vuodeksi. “Loppujen lopuksi viihdyimme. Koska elämä oli lähtenyt menemään hyvään suuntaan, päätimme jatkaa vielä kolme vuotta.”

Äiti ja lapset lähtivät Al Ainiin suoraan ilman aikaisempaa kokemusta Arabiemiraaateista. “Onneksi lapset olivat innostuneita, vaikka tulevaisuus näytti epäselvältä”, Maari pohtii. ”Jo muuttaminen sinällään oli päivittäinen seikkailu. Työnantajani ei ilmoittanut etukäteen, mitä tulee tapahtumaan aikataulujen suhteen”.  Lapset joutuivat jo ensimmäisinä päivinä Abu Dhabissa pärjäämään osittain itsekseen Maarin työpäiviän ajan. Al Ainissa perhe asui ensimmäiset 13 viikkoa neljässä eri hotellissa, joista he kävivät töissä ja koulussa.

Uusi alku lapsille

Lapset menivät brittiläiseen kouluun ikätason mukaiselle luokalle. Al Ainista löytyi jo perheen muuton aikaan pitkästi yli 20 yksityiskoulua, eri hintaisia ja erillaisiin opetussuunnitelmiin painottuneita. Maari valitsi lastensa koulun puhtaasti suositusten perusteella, koska heillä ei ollut mahdollisuutta käydä orientaatiomatkalla etukäteen.

Haasteita aivan erilaisessa koulumaailmassa riitti alkaen uudesta kielestä, tavoista ja oppiainesta. Arabiemitraateissa esimerkiksi arabian opiskelu oli pakollista. Monet oppiaineet olivat huomattavasti vaativammat kuin suomalaisessa peruskoulussa ja kokeita tehtiin usein.  Koulupäivätkin olivat totutta pidemmät ja niihin sisältyi vain kaksi taukoa. Ensimmäisenä vuonna läksyjen ja erilaisten projektien tekeminen vaati aikuisen avustusta ja englanninkielisten käsitteiden kääntämistä pari tuntia joka ilta. “Lapset olivat kuitenkin erittäin motivoituneita englannin ja muiden aineiden opiskeluun”, Maari muistelee.

Vaikka ensimmäinen kouluvuosi oli monessa suhteen haasteellinen, se oli samaan aikaan erittäin palkitseva. Lapset otettiin lämpimästi vastaan uudessa koulussa. Parin ensimmäisen kuukauden jälkeen systeemiin, kieleen ja opintiohin oli päästy sisälle. Heillä oli mahdollisuus saada englannin kielessä tukiopetusta ja kavereitakin alkoi löytyä kielitaidon kartuttua.

Ennen muuttoa Al Ainiin tytär osasi korkeintaan 30 englanninkielen sanaa. Nyt viiden vuoden jälkeen suomi on kuihtunut  ja englannista on tullut selkeästi vahvin kieli. Ennen koulua inhonnoosta ujosta tytöstä on tullut ulospäin suuntautunut  ja hän nauttii koulusta.

“Parasta on ollut se, että poikani sai mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pyödältä!” Maarin poika menestyi brittiläisessä koulussa erinomaisesti, kiitos runsaan positiivisen palautteen. Se oli jotain sellaista, mitä hän ei Suomessa ollut kokenut. Suomalaisessa peruskoulussa tuijotettiin Maarin mukaan diagnooseja ja erilaisuutta. Kansainvälisessä koulussa sen sijaan osattiin tukea oikealla tavalla luonnontieteissä ja kielissä, joissa poika oli lahjakas. Al Ainissa kaikki tulivat monenlaisista taustoista, joten erilaisys hyväksyttiin, eikä oppilaita laitettu yhteen muottiin. Mukaan tuli myös uusi harrastus, musiikki, ja täysin uusi sosiaalinen elämä. Uusi alku antoi hänelle mahdollisuuden päästä erityisoppilaan leimasta. Se näkyi käytösongelmien katoamisena koulussa ja kotona, sekä motivoi ahkerampaan opiskeluun. “Hänestä on kehkeytynyt näiden vuosien aikana sosiaalinen ja kohtelias nuori mies”, Maari riemuitsee.

Uskaltakaa nähdä erilaisuus etuna

Syyt paluumuuttoon olivat pitkälle taloudelliset. Viiden vuoden aikana yksityiskoulujen koulujen maksut olivat nousseet liian korkeiksi yksinhuotajalle. Vaikka perhe harkitsi muuttoa johonkin toiseen maahan, Maari toivoi että lasten suomenkielen taito ja suomalainen identiteetti vahvistuisivat.

Poika aloitti kuluvana syksynä IB-lukiossa ja tytär kansainvälisessä koulussa peruskoulun viimeisen luokan.  Suurin muutos on heidän mukaansa se että suomalaisessa koulussa oppilaalla on enemmän valinnanvapautta ja siten laajemmat mahdollisuudet vaikuttaa omaan koulunkäyntiinsä. Se muodostaa haasteen, sillä oppilas on vastuussa omasta ajankaytostaan ja ainevalinnoistaan. Vaikka kummatkin koulut ovat englanninkielisiä, on muutto aiheuttanut lievää kulttuurishokkia. Kansainvälisessä yläkoulussa on paljon samassa tilanteessa olevia, ulkomailta palanneita suomalaisia ja ulkomaisten ekspatriaattiperheiden lapsia. Koulussa on myös paikallisia suomalaisia, jotka eivät ole koskaan asuneet ulkomailla vaan koulu on valittu muista syistä. IB-lukiossa sen sijaan enemmistö on oppilaista ekspattiperheiden nuoria.

Maari itse on palannut työhönsä luokanopettajaksi Suomessa. Opettajana Maari kertoo saaneensa paljon eväitä ja uusia näkökulmia opettajan työhön Al Ainissa. Hän peräänkuuluttaa lahjakkaisin oppilaisiin panostamista, vaikka nämä eivät sopisikaan muottiin.  Sen lisäksi hän kritisoi opiskelun hidasta tahtia ja korkeaa koulunaloitusikää. “Mielestäni seitsemän vuotias on vähän vanha aloittamaan koulun”, Maari pohtii. Omassa koulussaan Maari on aloittamassa projektia, jonka puitteissa pyritään hyödyntämään maahanmuuttajataustaisten oppilaiden monikielisyyttä ja tuomaan se vahvuudeksi.

Maari ja lapset vakuuttavat että lähtisivät ehdottomasti uudelleen seikkailulle. Vaikka vaikeita hetkiä on matkalla ollut, se on hionut perhettä yhteen ja antanut mahtavia kokemuksia. Kaikesta on opittu puhumaan ja selviämään. “Tämä seikkailu on pelastanut perheemme“, hän summaa.

“Älkää suunnitelkoo liikaa etukäteen, vaan uskaltakaa heittaytyä erilaiseen arkeen, kuin mihin olette Suomessa tottuneet. “ Maari rohkaisee ulkomaille muuttajia sopeutumaan paikallisiin tapoihin ja olemaa tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. “Viisi vuotta Arabiemiraateissa on antanut lapsilleni erinomaisen kielitaidon, mahdollisuuden tutustua erilaisiin kulttuureihin, kansainvälisen ystäväpiirin ja uskon omiin kykyihin. Heistä on tullut sosiaalisia, rohkeita, kielitaitoisia ja he osaavat sopeutua muuttuviin tilanteisiin.”

 

Elämysmatka Ranskan julkiseen terveydenhuoltoon

Tervetuloa elämysmatkalle Pariisiin ja tutustumaan Ranskan julkiseen terveydenhuoltoon. Niin sitten kävi, että koko kesän terveenä riehuneet mukulat sairastuivat loppuloman Pariisin reissun aikana. Ensin vanhempi poikanen alkoi oksentamaan oksensi keskelle king size-sängyn valkeita pehmeitä lakanoita. Sama toistui muutamaan otteeseen. Oppi kuitenkin tähtäämään lattialle, joka oli nopeampi siivota. Yhtäaikaa nousi myös kova kuume ja lapsi alkoi valittamaan päänsarkyä. Jossain vaiheessa mies alkoi googlaamaan lähellä sijaitsevia  lastenlääkäreitä.

Parhaimman loma ajan vallitessa vastaanottoa ei tietenkään löytynyt, vaan kaikki yksityisesti toimivat lekurit lekottelivat ilmeisesti Cote d´Azurilla. Lähdimme ajamaan lähimpää korvaavaa päivystystä kohti. Keula kohti pohjoista ja kurvasimme Periferiquen kautta uudehkolle ostarille. Painoin ovikelloa ja meidät päästetiin sisään tyhjään pieneen odotushuoneeseen. Ketään ei näkynyt. Ihmettelin siinä tilannetta, kun ovesta asteli nuori reipas yleislääkäri. Koska poikanen oli laatoittanut myös odotustilan lattian, aloitimme siivoamalla sen. “Anteeksi tämä mutta siivoojakin on lomalla”, pahoitteli nainen.

Totesimme, ettei tilanne vaikuta vaikuta vakavalta mutta paras käväistä kuitenkin sairaalan lastenlääkärillä. Uusi osoite navigaattoriin ja saimme painua sinne samantien. Kiitos ranskalaisen viitoituksen harhailimme maalia kovasti kaipaavan betonimöhkäleen ulko- ja sisäpuolella. Ensin viitoskerrokseen, sitten – oui, bien sûr – katutason kautta kolmoseen. Kaikki meni sutjakkaasti, huolimatta siitä että edellisen asiakkaan vaiva oli luoti käsivarressa. Poliisit olivat tuoneet paikattavaksi ja veivät kaverin mennessään. Ensihoitaja teki nopeat perustutkimukset ja ohjasi sitten seuraavan odotushuoneeseen. Sieltä kutsuttiin tapaamaan lastenlääkäriä, joka tutkittiin vähän lisää ja antoi lausunnon.

Lasten kanssa ulkomaille muutto nostaa stressitason pilviin, jopa kokeneilla maailmanmatkaajilla. Koulun ohella toinen elintärkeä tekijä on terveydenhuolto. Sen tietää jokainen, joka on istunut päivystyksessä pikkulapsen kanssa keskellä yötä. Sen selvittäminen, miten lääkärille pääsee, missä sijaitsee viikonloppupäivystys, mitä terveydenhuolto maksaa, mitä sosiaaliturva ja vakutukset korvaavat, on tärkeää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Täällä Alankomaissa, ja kenties muuallakin, ulkomaalaisten helmasynti on mollata paikallista terveydenhuoltoa. Eniten pyyhkeitä saavat perhelääkärit (hollanniksi huisarts, englanniksi general practicioner, GP), heidän kiintymyksensä paracetamoliin kaiken parantavana troppina ja haluttomuutensa lähettää potilasta erikoislääkärille.

Henkilökohtaisesti fanitan Hollannin terveydenhuoltoa siinä määrin että se on yksi niistä syistä, jotka pitävät minut tässä maassa. Minut ovat vakuuttaneet kaksi hätäsektiota ja perheessa sattuneet muut sairaalahoitoa vaativat tapahtumat, kuten sydänkohtaus ja pitkää kuntoutusta vaatinut hermoston sairaus. Hollannin terveydenhuollon tason todistavat myös tilastot. Ruotsalaisen organisaation, Health Consumer Powerhousen, tekemän  Euro Health Consumer Index (EHCI) tutkimuksen mukaan Alankomaat loisti ykkösenä viime vuonna.

Ennenkin kokonaan lynttää uuden asuinmaan terveydenhuollon maanrakoon, kannattaa muistaa että kyse on usein kulttuurieroista. Toisenlaiset arvot ja käytännöt näkyvät terveydenhuollossakin. Esimerkiksi Etelä-Euroopasta tai Lähi-Idästä tulevia hämmästyttää täällä antibioottien välttely mutta siihenkin on syynsä. Perhelääkäri vain harvoin selittää niin, että ulkomaanelävälle tulee taustat selviksi.

Suomalaisia voi hämmentää se, että harva asia on ylhäältäpäin määrätty. Lääkäriä saa ja täytyy kyseenalaistaa, eikä kieltävä vastaus ole aina lopullinen. Kuten muuallakin hollantilaisen kulttuurin parissa, lievä päällekäyvyys kommunikaatiossa kannattaa opetella. Se kuuluu asiaan. Mikäli perhelääkärin kanssa menee sukset ristiin, kannattaa etsiä uusi lääkäri samantien. Sama menetelmä auttaa, jos hammaslääkärikäynnin jälkeen paikat tipahtavat hampaista aina parissa viikossa. Imetystä suositellaan ja siihen saa tukea. Kätilö, neuvola tai sosiaalinen media eivät kuitenkaan lähde syyllistämään ketään jos valitsee pulloruokinnan lapselleen. Äitiyslomahan loppuu täällä jo kolmenkuukauden kuluttua synnytyksestä.

Jos jätetään pois se, miten ikävää on kun lapset sairastavat, oli tutustuminen ranskalaiseen julkiseen terveydenhuoltoon mielenkiintoinen ja positiivinen. Kaikenkaikkiaan aikaa meni matkoineen kolme tuntia ja jonotukset olivat minimaalisia, palvelu sujuvaa ja osaavaa. Saimme kauniisti käsinkirjoitetut selvitykset vakuutusta varten. Ensimmäisessä päivystyksessä jouduimme kaivamaan lompakon esiin mutta lastensairaala lupasi toimittaa vaivaisen 25 euron laskun kotiin, josta sen voi itse kiikuttaa vakuutusyhtiöön. Meillä ei ollut matkassa Eurooppalaista sairasvakuutuskorttia, joka tietysti Euroopassa matkaillessa tulisi olla.  Kliseitä ranskalaisista piti pystyssä muun muassa sympaattinen lastenlääkäri, joka riemastutti puhumalla kuin komisario Clouseaun.

Yksi työkomennus muuttui neljäksi

Sonjan perhe lähti maailmalle jo 1999 ja hän on edelleen samalla reissulla, vaikka mutkia onkin ollut. “Kun lähdimme, emme todellakaan tienneet, kuinka pitkä reissu tästä tulisi”, Sonja kertoo.

Matkaan lähdettiin Nokian mukaan ja muutto ulkomaille tuli kuin tilauksesta hyvään saumaan. Perheellä oli entuudestaan jo kaksi lasta ja Sonja odotti kolmatta. Lisäksi hänen miehensä oli usein työmatkoilla ja tauko omalla työuralla oli silloin enemmän kuin tervetullut. Alun suunnitelmat lähteä Norjaan vaihtuivat yllättäen Fillippiineihin. Niinpä Sonjan perhe myi asunnon, pakkasi ja säilöi loput tavarat sukulaisille parissa kuukaudessa. “Siinä vaiheessa olimme lähdössä vain yhdelle komennukselle mutta se veikin mukanaan.”

Aasiassa alkuun

Ensimmäisen muuton aikaan lapset olivat pieniä, 2- ja 4 -vuotiaita. He aloittivat englantilaisessa koulussa Manilassa. Tuohon aikaan pienessä koulussa oli vain alaluokat, sillä englantilaisilla perheillä oli tapana lähettää lapsensa sisäoppilaitokseen kotimaahan. Koko perhe oli tyytyväinen loistaviin harrastusmahdollisuuksiin ja korkeatasoiseen opetukseen. Ensimmäinen vuosi meni nopeasti ja kolmas lapsi syntyi. Koska kotiin ei ollut kiirettä, perhe päätti jäädä vielä yhdeksi vuodeksi.

Elämä sai odottamatta uuden käänteen, kun Sonjan miehelle tarjottiin uutta työtä Thaimaasta. Siihen tartuttiin ja lapsetkin pystyivät jatkamaan englantilaisen opetussuunnitelman mukaisesti. Pääsääntöisesti suositellaan että koko koulutaival pysyteltäisiin, mahdollisuuksien mukaan, yhdentyyppisessä opetussuunnitelmassa. Tämä tarjoaa akateemista jatkuvuutta ja pysyvyyttä vaikka asuinmaa vaihtuisikin. Koululaisenkin on helpompi sopeutua uuteen ympäristöön, kun tiedossa on, mitä odottaa. Edellisen kokemuksen opettamana asunto valittiin samalta alueelta. “Meille oli todella tärkeää asua lähellä koulua”. Filippiineillä perhe oli asunut tunnin ajomatkan päässä koulusta, mikä oli tietysti pidentänyt lasten koulupäivää tarpeettoman paljon.

Kahden vuoden jälkeen Thaimaan komennus oli loppumaisillaan. Samaan aikaan myös Sonjan hoitovapaa loppui ja perhe harkitsi vakavissaan palaamista Suomeen. Seuraava työtarjous vei kuitenkin Japaniin ja elämä Aasiassa sai jatkua. “Päätimme palaavamme Suomeen kun lapset aloittavat yläkoulun.”

Japanissa taival brittilaisessä opetussuunnitelmassa valitettavasti katkesi, sillä koulun pääsyvaatimuksena oli Ison-Britannian kansalaisuus. Sen sijaan lapset laitettiin kansainvälisiin katolisiin tyttö- ja poikakouluihin. Vanhimmalla, muuton aikaan kahdeksanvuotiaalla, tyttärellä oli aluksi sopeutumisvaikeuksia uudentyyppiseen tapaan opiskella ja IB-opetussuunnitelmaan. Sonjan mukaan katolilaisuus näkyi arjessa esimerkiksi jokaviikkoisena messuna mutta se ei haitannut, pikemminkin päinvastoin. Ympäristö oli turvallinen ja kodinomainen. “Ongelmia koulussa ei ollut, sillä opettajat pitivät todella tiukkaa kuria” hän nauraa. Perheen pieninkin aloitti tyttökoulun yhteydessä toimivan Montessoripäiväkodin.

Kolmen vuoden jälkeen Japani alkoi kyllästyttämään ja Sonjan mies etsi uutta työtä. Vaihtoehtoina olivat Lontoo, Atlanta, Dallas ja Dubai, joista päämäräksi varmistui viimeinen. “Tällä kertaa ajattelimme palata Suomeen, kun lapset menevät lukioon, sillä suomalaiset tuttavamme eivät suositelleen paluumuuttoa yläkoulun aikaan.”

Ongelmia Emiraateissa

Muutto Arabiemiraatteihin tapahtui lasten ollessa 7, 9 ja 11-vuotiaita. Dubai International Academy  oli vasta aloittanut toimintansa. Siihen aikaan kaupungissa oli vain noin kymmenen kansainvälistä koulua, joista vain DIA:ssa oli IB-opetussuunnitelma. Se valitiin, jotta lapset voisivat jatkaa Japanissa aloitetulla linjalla.

DIA kasvoi kuitenkin nopeasti, samoin luokkakoot. “Ongelmia alkoi näkymään kaikkialla”, Sonja kertoo ja  lisää opiskelurauhan kärsineen, sillä opettajat eivät pystyneet pitämään järjestystä luokassa. Ero edelliseen kouluun oli valtava. Hänen kokemuksensa mukaan opetuksen taso heikkeni ja lapsilla oli jopa vaikeuksia ymmärtää joidenkin opettajien voimakkaalla aksentilla puhuttumaa englantia. “Olimme vaihtaneet maata niin usein, että päätimme kuitenkin jatkaa DIAssa“. Perheen alkuperäinen suunnitelmana olikin asua Dubaissa vain pari vuotta.

Lapset palasivat Suomeen

Kaikki, paitsi vanhemmat itse, asuvat tällä hetkellä  Suomessa. “Suuri yllätys oli sekin, että kolmas lapsi muutti Suomeen lukioon, ihan ilman meitä vanhempia.”

Nuorimmainen pääsi Sibeliuslukion tanssilinjalle, josta valmistui kuluvana vuonna. “Hän ei viihtynyt oikein koskaan Dubaissa ja suunnitteli muuttoa Suomeen jo monta vuotta”, Sonja kertoo. Perheen vanhin tytär valmistui DIA:sta ja pääsi opiskelemaan Jyväskylän Yliopistoon. Veri on kuitenkin vetänyt ulkomaille ja opiskelijavaihtoon, muun muassa Brasiliaan ja Espanjaan.  Keskimmäinen poika valmistui myös lukiosta Dubaissa. Hän kävi armeijan Suomessa, jossa asuu edelleen ja opiskelee.

“Emme voineet Suomesta lähtiessämme aavistaa, että kasvattaisimme lapsemme ulkomailla”, Sonja sanoo menneitä vuosia muistellen. Se on varmasti vaikuttanut paljon kaikkien kolmen opiskeluun ja ammatinvalintoihin. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat auki kun lapset ovat lentäneet pesästä. Sonjan toiveena on paluumuutto, jos ei Suomeen niin ainakin Eurooppaan. Espanja on tuttu, sillä  perheellä  on loma-asunto siellä. “Vanhin tytär ei halua jäädä Suomeen ja pojallakin on ulkomaalainen tyttöystävä. Jännittävää nähdä minne kukin perheenjäsen seuraavaksi suuntaa”, hän pohtii.

Elämää Alankomaissa – keskustelutilaisuus

Rotterdamissa toimiva Suomen Merimieskirkon toimipiste on aloittanut mielenkiintoisen sarjan “Elämää Alankomaissa”-keskustelutilaisuuksia. “Elämää Alankomaissa” syntyi, kun Merimieskirkolla suunniteltiin toimintaa ja sitä, miten vastata täällä asuvien suomalaisten tarpeisiin.

Sain tilaisuuden pitää esitelmän koulunkäynnistä syyskuussa tulevassa keskustelutilaisuudessa. Tulossa on juttua muun muassa hollantilaisesta peruskoulusta ja kielikylpyluokista ummikoille. Samalla pohditaan, kannattaako valita kansainvälinen vai paikallinen koulu ja millä perusteella.

Merimieskirkko halusi myös kehittää mahdollisuutta kohtaamisiin ja uusiinkin ihmisiin tutustumisiin. Facebook-keskustelut olivat vahvistaneet, että sekä uusilla että vanhoilla siirtolaisilla on jatkuvasti erilaista tiedontarvetta. Oli myös huomattu, että täällä asuvilla suomalaisilla on tosi mielenkiintoisa asioita kerrottavana työstään.

Kaikelle tälle Merimieskirkko haluaa tarjota alustan. Nyt toimikunta on järjestämässä noin kolmen kuukauden väliajoin sunnuntai-iltapäiviä vaihtelevan ohjelman merkeissä. Tilaisuus on suomenkielinen ja siihen on vapaa pääsy.

Älä tule vielä kesäloma

Viimeinen viikko ennen kesäloman alkamista. Olen hakenut koulusta lapsen lisäksi pari laatikkoa pestäviä leluja. Eilen pari muuta vanhempaa oli siivoamassa koulun sisätiloja. Pyyhkimässä luokan ja kirjaston hyllyt, kaapit ja laatikot puhtaiksi. Alankomaissa vanhemmat osallistuvat yleensä jollain tapaa koulun kevätsiivoukseen.

Kuluneen talven aikana olenkin ollut osallisena luokan vanhempien keskinäisen yhteydenpidon toteuttamisessa, tehnyt kasvomaalauksia, askarrellut, pysäyttänyt yhden nenäverenvuodon ja ohjannut pihaleikkejä toimintapäivänä. Nuorempi mukula on ollut mukana, joko pureskelemassa banaania sateenvarjorattaisiin kytkettynä tai sekoilemassa isompien nilkoissa. Se on ehkä vähän yllättäen ollut ihanaa.  Poikanen on ollut samaa mieltä mutta hänelle se ei ollut yllätys.

Kevätjuhla oli jo pari viikkoa sitten. Koulun piha oli täynnä lapsia ja niitten vanhempia, melua ja musiikkia. Isommat koululaiset esiintyivät lavalla. En mennyt auttamaan hyppylinnaan ja hyvä niin, sillä poikanen ei ymmärrettävästi uskaltanut jäädä yksin juhlatuulella vellovan ihmismeren keskelle. Käsikädessä etenimme pikkukoululaisille suunnatussa rastiradassa. Ensin jonotimme popkornitötterön, sitten oli ohjelmassa ongintaa, siitä lätynpaistopisteen kautta hakemaan lapselle mehua ja äidille viiniä, jota kyllä siinä vaiheessa kaivatiinkin. Kävimme vetäisemässä hollantilaiset raa´at sillit, kummatkin kahdet, ja heti perään haettiin jäätelöt. Joka välissä small talkkia ja kivaa meininkiä toisten kanssa.

Odotan kovasti jo toista lukuvuotta alkavaksi, yhta paljon kuin itse koululainenkin.

 

 

Minnan neuvot Kiinaan aikoville

Mustosen perhe muutti Oulusta Pekingiin vuonna 1998, kun Nokialla töissä ollut isä sai komennuksen Kiinaan. Perhen tytär Minna oli tuolloin lukioikäinen ja meni Pekingissä kansainväliseen kouluun. “Kiinaan muutto ja etenkin kokonaan toisenlaiseen kouluun meneminen tuntui aluksi rankalta, ”hän kertoo. Suomalaiselle itsenäiselle lukiolaiselle kansainvälinen high school tuntui holhoavalta ja opetussuunnitelmassa oli paljon samantasoisia asioita kuin suomalaisessa peruskoulussa.

Nykyään Pekingistä on tullut kotikaupunki, jossa Minna työskentelee kansainvälisen muuton parissa tunnetussa Ark Relocation yrityksessä. Hän on toiminut alalla jo 15 vuotta ja törmää usein suomalaisiin asiakkaisiin.

“Koulun valinta on hyvin tärkeä prosessi. ” Sellaisen löytäminen, jossa lapsi viihtyy on ensiarvoista, muuttipa perhe mihin maahan tahansa. Koulu vaikuttaa koko asumiskokemukseen ulkomailla. Tässä asiassa epäonnistuminen voi pahimmillaan riskeerata koko komennuksen.

Suurin osa suomalaisista alakouluikäisistä lapsista ei puhu englantia. Kielitaidon puute ja siihen liittyen sopeutuminen uuteen ympäristöön ja kouluun ovatkin yksi vanhempien suurimmista huolista. Ensimmäiset kuukaudet voivatkin olla haastavia, ennenkuin omat kuviot löytyvät ja englanninkielen käytöstä tulee osa omaa mukavuusaluetta. Minnan kokemuksen mukaan suomalaislapset oppivat kuitenkin englannin varsin nopeasti verrattuna moniin muihin. “Yksi syy on se, ettei suomalainen televisio ole dubattu ja englantia kuulee Suomessa monesta lähteestä”, hän muistuttaa.

Kiina on kansainvälistynyt huimaa vauhtia ja siitä kertoo kansainvälisten koulujen laaja tarjonta. Valittavana on muunmuassa IB -, amerikkalainen-, englantilainen-, kaksikielinen-, saksalainen-, ranskalainen- tai Montessorikoulu. Moni suomalainen perhe tulee Kiinaan komennukselle, jolta on tarkoitus palata Suomeen muutaman vuoden kuluttua. Siksi paluumuutto on syytä pitää mielessä muuttoprosessin oleellisena osana.

“Suosittelen usein suomalaisille IB-kouluja, koska niitä on myös Suomessa. Silloin samaa opetustuunnitelmaa on mahdollista jatkaa kotimaahan paluun jälkeen”, Minna vinkkaa. Toinen suosittu opetussuunnitelma suomalaisten perheiden keskuudessa on englantilainen. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon englantilaisen opetussuunnitelman akateemisuus verrattuna suomalaiseen peruskouluun. Vaikka yläkouluikäiset suomalaislapset yleensä läpäisevät pakollisen enlanninkielen sisäänpaääsykokeen, kieli saattaa silti tuottaa vaikeuksia jatkossa. Haasteellisia voivat olla esimerkiksi matemaattiset aineet tai englanninkielinen kirjallisuus.

Saattaa toki käydä niin, ettei koulunkäynti uudessa ympäristössä kerta kaikkiaan ota onnistuakseen, sopeutumisvaikeuden kasaantuvat tai lapsi ei löydä kavereita. Silloin koko ulkomaille muutto voi tuntua isolta virheeltä. “Hakekaa apua ja tietoa, miten tukea lasta kannustavasti muuttoprosessissa”, Minna rohkaisee ja muistuttaa että alkuvaiheen hankaluudet ovat vain väliaikaisia. Hän suosittelee ottamaan yhteyttä koulun opinto-ohjaajaan ja etsiä erilaisia tukimuotoja. “Kansainvälisilla kouluilla on runsaasti kokemusta ja tapoja puuttua tilanteeseen. Kaikki heidän oppilaansa ovat muuttaneet jostain toisesta maasta ja kokeneet saman”. Toisiin, jo maassa kauemmin asuneisiin suomalaisiin tutustuminen auttaa huomattavasti sopeutumista. Esimerkiksi Pekingin Suomi-koulun kautta voi helposti tutustua toisiin suomalaisiin perheisiin. Kaikista suurista kaupungeista löytyy suomalaisten yhteisöjä, joihin voi liittyä.

Kansainvälisiä muuttopalveluja tarjoavat yritykset pyrkivät ennaltaehkäisemään komenuksen epäonnistumista huolellisella suunnittelulla jo muuttoprosessin alussa. Kaikki muuttoon liittyvät asiat käydään läpi yksityiskohtaisesti. Minna suosittelee mahdollisuuksien mukaan orientaatiomatkaa Kiinaan ennen varsinaista muuttoa. Tuon matkan tarkoituksena on paitsi tutustua kohteeseen ja siella asumiseen myös vierailla kouluissa ja tavata henkilökuntaa. Vaikka koulun nettisivut ja hyvä maine vakuuttaisivat, on kaikkein parasta käydä itse paikan päällä.

Jos koulu tuntuu omalta, voi hakemusprosessin aloittaa mahdollisimman pian. Koulupaikkaa saattaa joutua jonottamaan pitkään. Näin ollen suositellaan ilmoittautumista kahteen tai kolmeen kouluun samanaikaisesti. Joihinkin kouluihin on päätynyt enemmän suomalaisia lapsia kuin toisiin. Se kannattaa pitää mielessä valintavaiheessa. Esimerkiksi Pekingin Western Academy – koulussa on paljon suomalaisia.

Lue Minnan haastattelu kokonaisuudessaan Suomen-Silta lehdestä syyskuussa!

En viihtyisi Suomessa enää

Oma perheeni on kansainvälinen mutta en ole kokenut muuttoa ulkomaille lapsena enkä äitinä.  Muutin itse pois Suomesta vasta aikuisena ja omat lapseni ovat aina asuneet synnyinmaassaan. Muutto toiseen maahan kummittelee ajoittain mielessä, koska se voi olla jonain kauniina päivänä edessä. Eniten minua mietityttää se, miten vanhin lapseni, koululainen, siihen reagoisi.

Outi ja hänen tyttärensä Milja ovat käyneet läpi kaksi erilaista muuttoa. Perhe muutti ensin Saksaan Miljan ollessa 11-vuotias. Kuten moni muukin suomalainen lapsi, hän osasi englanninkielestä vain alkeet aloittaessaan kansainvälisessä koulussa. Outin mukaan kuukaudet heti muuton jälkeen olivat raskaita. Kansainvälisen koulun avoin ilmapiiri ja englanninkielen tukiopetus auttoivat kuitenkin valtavasti. Oma sosiaalinen ympäristö löytyi yllättävän nopeasti.

“Ensimmäinen päivä kansainvälisessä koulussa oli tosi pelottava. Luulin, että kaikki nauraisivat, koska en puhunut hyvää englantia, “ Milja muistelee. Onneksi toiset oppilaat ottivat uuden tulokkaan heti mukaansa ja hän sai nopeasti uusia ystäviä. “Kaikki olivat tottuneet ihmisiin, jotka ovat muuttaneet jostain muualta eivät osanneet kieltä”.

Ajatus muutosta ulkomaille tuntui Miljasta ensin epätodelliselta. “Kun kuulin muutosta, en käsittänyt sen tarkoittavan, että me ihan oikeasti ollaan lähdössä.”  Hän ei täysin ymmärtänyt, ettei näkisi isovanhempiaan ja kavereitaan pitkään aikaan. Ajatuksen sitten konkretisoiduttua, se tuntui pelottavalta mutta myös jännittavältä postiivisella tavalla.

Oma suomalaisen koulun jättäminen oli haikeaa. “Luokkakaverit olivat tehneet minulle tyynyliinan, jossa oli Saksan lippu. Kaikki olivat kirjoittaneet nimensä siihen.“ Ystävyys parhaiden kavereiden kanssa on säilynyt vahvana tähän päivään saakka. “Puhumme yhä lähes päivittäin”, Milja kertoo.

Seuraava muutto tuli eteen kolmen Saksassa asutun vuoden jalkeen ja oli eri tyypinen. “Minulla oli tosi hyvä kaveriporukka koulussa, enkä olisi halunnut lähteä”, Milja kertoo ajatuksistaan. Toisaalta hän toivoi, että asuminen englanninkielisessä maassa olisi helpompaa.

Milja meni Englannissa kunnalliseen kouluun, jossa paitsi oppilaiden kirjo oli erilainen kuin yksityisessä kansainvälisessä koulussa myös opiskelutapa oli toisenlainen.  Teini-iässä tiiviisiin kaveriporukoihin oli huomattavasti vaikeampaa päästä sisälle kuin nuorempana. “Vaikka kieli pysyi samana, tämä toinen muutto oli ehdottomasti vaikeampi”, Outi muistelee. Hänen mukaansa ensimmäinen puoli vuotta oli painajaismaista ja perhe pohti oliko asettuminen Englantiin sittenkään oikea päätös. “Äitinä pohdin ja itkin tilannetta monet kerrat”, Outi kertoo.

Nykyään Milja on seitsemäntoistavuotias, sopeutunut hyvin  paikalliseen englantilaiseen kulttuuriin ja viihtyy ulkosuomalaisena.  Hän ja Outi pohtivat yhdessä perheen kahta ulkomaanmuuttoa ja miten se on vaikuttanut heidän elämäänsä. “Olisi ehkä ollut helpompaa jäädä Suomeen mutta en silti haluaisi mennä ajassa takaisin”, Milja miettii. Vaikka olo tuntuu toisinaan juurettomalta, kokemukset Saksassa ja Englannissa ovat tuoneet rikkautta.  “Olen tavannut uusia ihmisiä, oppinut kieliä ja saanut kokemuksia. En olisi voinut kokea sitä kaikkea, jos olisimme jääneet Suomeen.“

Milja kokee ajatuksen paluumuutosta vieraana, eikä ole innostunut hakemaan suomalaiseen yliopistoon.  “En usko, että viihtyisin Suomessa enää.“  Yksi asia, mitä hän Suomesta kaipaa on isovanhemmat, joita perhe tapaa vain käydessään Suomessa. “Olisi kiva että asuisivat lähempänä.”