Vanhemmuus mukavuusalueen ulkopuolella

Vanhemmuus on välillä rankkaa. Haasteet ovat samoja, missä päin maailmaa sitten asuukaan. Lapsukaisten kiukuttelua käsittämättomistä aiheista, syyllistymistä tai riittämättömyyden tunnetta, liian lyhyitä yöunia. Ulkomailla vanhemmuus voi olla monesta syystä haasteellisempaa kuin kotimaassa ja omat keinot vaikeuksien käsittelyyn ovat useimmiten heikommat.

Toisaalta kokemus lasten kasvattamisesta oman mukavuusalueen ulkopuolella voi vahvistaa uskoa omaan vanhemmuuteen ja kykyihin.  Mikäli haluaa päästä vaikeuksien ja arjen odottamattomien ongelmien yli, on pakko keksiä ratkaisuja, katsoa peiliin ja yrittää löytää itsestään uusia yllättäviä voimavaroja.  Omaa ääntään pitää oppia kuuntelemaan, koska muutakaan kiinnekohtaa, ainakaan aluksi, ei ole.

Rakenna tukiverkko

Vanhemmuus ulkomailla vaatii monista syistä enemmän tsemppiä kuin vanhemmuus kotimaassa. Usein huolehditaan lasten sopeutumisesta suuriin elämänmuutoksiin mutta vanhempien tarvitsema tuki unohtuu. Siihen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Vähän kliseisesti lentokoneessakin tulisi ensin muistaa laittaa happinaamari ensin itselleen ja sen jälkeen auttaa se lapsen päälle.

Ulkomailla tukiverkko puuttuu lähes kokonaan. Oma perhe on kaukana ja läheiset ystävät puuttuvat. Vasta muuttaneen perheen vanhemmat eivät välttämättä jaksa tsempata toisiaan silloin kuin sitä eniten tarvitsisivat. On enemmän kuin tavallista että työssäkäyvä osapuoli tekee pidempiä päiviä ja matkustaa sen lisäksi tiheämmin kuin aikaisemmin. Hänelle ei ole päivän päätteksi paljon paukkuja jakaa toisen murheita. Jos toinen jää kokonaan kotiin, hän voi kokea eristyvänsä muusta maailman menosta. Aika käy nopeasti pitkäksi siinä tilanteessa ja seinät kaatuvat päälle. Puolison empaattinen kohtaaminen on vähän vaikeaa kun kummankin arki koostuu aivan erilaisista tekijöistä.

Vertaistuen etsiminen paikallisesti ja toisiin samassa veneessä oleviin vanhempiin tutustuminen on ensiarvoisen tärkeää. Vaikka Suomeen jääneisiin ystäviin on tärkeää pitää yhteytta, moni ulkomaille muuttanut huomaa, ettei omasta arjesta kertominen löydä kaikupohjaa vanhoista ystävistä. He eivät ymmärrä, millaisten ongelmien kanssa ulkosuomalainen painii ja se lisää yksinäistä fiilistä.

Onneksi monessa maassa ekspatriaattien tukiverkko on hyvä ja sosiaalisen median kautta saa vihiä paikallisista meiningeistä. Toisten samassa tilanteessa olevien vanhempien tapaaminen vaatii silti viitseliäisyyttä.  Vaikka aina ei huvittaisi olla aktiivinen ja ottaa yhteyttä uusiin tuttaviin, silti leikkipiiriin tai muuhun aktiviteettiin raahautuminen kannattaa. Rakenna tukiverkko, vaikka se pitäisi rautalangasta vääntää.

Käy lukemassa mainiosta Alla Kaalipuun blogista, miten Tanja teki sen.

Anna erilaisuudelle mahdollisuus

Vieraan kulttuurin erilaiset tavat kasvattaa ruokkia ja vaatettaa lapset tai käsitys siitä, mitä tarkoittaa “hyvä vanhempi” ovat useimmiten ristiriidassa omien näkemysten kanssa. Jotkut itselle tärkeät asiat voivat olla täysin merkityksettomiä uudessa asuinmaassa tai niille jopa naurestellaan. Omia normeja ja tottumuksia alkaa ulkomailla asuessa nopeasti epäilemään. Kun ympäristö kyseenalaistaa omat totutut tavat ja toimintamallit iskee päälle kulttuurishokki ja turhautuminen.

Jos paikallinen kieli ei ole hallussa, on olemassa olevaa tukea hankalaa löytää. Esimerkiksi Alankomaissa on toimiva lastenneuvolapalvelu, jonka kautta löytyy kursseja, tietoa ja tukihenkilöitä tai -ryhmiä. Paikallista neuvolaa kuulee usein parjattavan etenkin ekspatriaattien taholta. Tämä on varsin ymmärrettävää, koska lasten kasvatukseen saatavat vinkit voivat olla hyvinkin erilaisia kuin mihin ulkomailta muuttanut on tottunut. Kannattaa kuitenkin olla avoimella mielellä ja antaa mahdollisuus asuinmaasssa saatavilla oleville tukirakenteille. Kaikkialla  maailmassa lapsista yleensä tulee täyspäisiä aikuisia, vaikka heitä ei olekaan kasvatettu samalla tavalla kuin Suomessa.

Poimi parhaat palat

Vanhemmuus ulkomailla vapauttaa sellaisista ympäristön ennakko-oletuksista, vallalla olevista asenteista ja tavallisista valinnoista, joihin ei kotimaassa asuessa ole edes kiinnittänyt huomiota. Suomi on kulttuurisesti homogeeninen maa moneen muuhun verrattuna. Esimerkiksi Suomessa erot peruskoulujen välillä ovat pieniä. Saksassa, Alankomaissa tai USAssa samassa kaupungissa toimivat kaksi eri koulua ovat suurella todennäköisyydellä kuin yö ja päivä. Sama pätee tietysti melkein kaikkeen muuhunkin yhteiskunnassa. Sellaista valtavaa valintojen kirjoa ja sen merkitystä arjessa voi olla pienestä maasta käsin vaikea hahmottaa.

Ulkosuomalainen vanhemmuus tarkoittaa käytännössä tietoisempaa valintojen tekemistä, sekä olosuhteiden pakosta mutta myös siksi, että niin voi tehdä. Omasta kulttuurista voi poimia sellaisia tapoja arkeen, jotka siihen istuvat ja jotka asuinmaan ympäristössä toimivat. Paikallisista käytännöistä voi löytyä jotain oman perheen elämään erinomaisesti sopivaa. Ulkomailla asuvalla vanhemmalla on vapaus poimia kirsikat kakusta. Se, että arjesta voi tehdä itsensä näköistä,  kasvattaa rohkeutta ja itsetuntoa.

Expat Kids Club – tukea elämänmuutoksissa

Soitin suomalaiselle Annaleena Holopaiselle Amsterdamiin. Holopainen toimii psykologina Expat Kids Club yrityksessä ekspatriaattiperheiden parissa ja on osallisena tutkimusprojektissa Vrije Universiteit:ssä Amsterdamissa.   Suomessa asuessaan hän opiskeli Jyväskylässä psykologiaa ja työskenteli perheneuvolassa.

Expat Kids Club on amerikkalaisen psykologin Kate Bergerin perustama yritys Amsterdamin kupeessa Amstelveenissä. Alueella, johon on asettunut asumaan huomattava ekspatriaattiväesto. Yritys on kasvanut paljon viime vuonna ja siinä työskentelee viisi henkilöä. Tiimillä on sekä yksityis- että yritysasiakkaita. Berger konsultoi yksityisasiakkaita, sekä kansainvälisiä yrityksiä, instituutioita ja organisaatioita kansainvälisten lasten hyvinvointiin liittyen. Holopainen sen sijaan keskittyy yksityisasiakkaisiin. Tiivistä yhteistyötä tehdään myös maailmanlaajuisen verkoston FIGT sekä eri maissa toimivien kansainvälisten koulujen kanssa.

Holopaisen asiakkaita ovat monenlaisista kulttuureista ja lähtökohdista kotoisin olevat lapset ja perheet. Useat perheet ovat kansainvälisen liikkumisen konkareita ja heillä on jo monta muuttoa takanaan. Toisilla se sijaan on vasta ensimmäinen ulkomaanmuutto takana.  Vaikka Expat Kids Club toimii fyysisesti Alankomaissa, on heillä asiakkaita ympari maailmaa. Amstelveenissä alkanut yhteydenpito voi myos jatkua, vaikka perhe muuttaisi pois.

Suurimmat syyt ottaa Expat Kids Clubiin yhteyttä liittyvät ongelmiin, joita ulkomaille muutto voi tuoda lapsille ja koko perheelle mukanaan. Haasteita voi tulla eteen esimerkiksi kehityksessä (esimerkiksi jo opitun taidon ”unohtaminen” hetkellisesti), sopeutumisessa, ystävyyssuhteissa tai koulunkäynnissä. Usein vaikeudet näyttäytyvät esimerkiksi tunteiden säätelyn vaikeutena kuten kiukutteluna, levottomuutena, syrjään vetäytymisenä, arkuutena tai jännittämisenä, koulussa tai kotona.

Ulkomaille muutto tuo usein mukanaan jonkin tasoisia haasteita. Siksi sen ei kannata antaa säikäyttää niin että hautaa haaveensa ulkomaille muutosta. “Samanlaisia haasteita voi olla myös monenlaisissa muissa muutostilanteissa”, Holopainen muistuttaa. Hänen mukaansa vaikeudet voidaan kääntää voimavaraksi ja niistä voi oppia. Tutkimuksissa on huomattu että ekspatriaattilapsista kasvaa parhaassa tapauksessa kielitaitoisia, avoimia ja empatiakykyisia aikuisia, jotka osaavat asettua toisen asemaan

Holopainen sanoo että, vanhemmat tuntevat omat lapsensa parhaiten. Jos vanhemmalla on iso huoli lapsesta, kannattaa ottaa yhteyttä. Siitä ei ole koskaan haittaa. “Koskaan ole liian aikaista ottaa yhteytta ja puhua asiasta,” Holopainen rohkaisee. “Yhdessä voidaan pohtia, miltä tilanne näyttää ja pitäisikö tarttua toimeen. “

Annaleenan mukaan yhteistyö koulujen kanssa on erityisen tärkeää, jotta lapsia osataan tukea mahdollisimman kattavasti.

Alankomaissa ekspatriaatit hakeutuvat yhä enemmän paikallisiin kouluihin. Yhtenä suurimpana syynä tähän ovat kansainvälisten työnantajien ekspatriaateille tarjoamat paikallisiin työehtoihin perustuvat sopimukset. Tällöin työnantaja ei maksa kansainvälisten koulujen lukukausimaksuja ja lapset päätyvät hollanninkielisiin kouluihin. Sanomalehti AD:n artikkelin mukaan vuonna 2008 suur-Amsterdamin alueella tuli 500 vieraskielistä lasta mutta vuonna 2018 luku oli hämmästyttävät 13.000. Suur-Amsterdamin alue odottaa saavansa 3000 uutta ekspatriaattilasta kouluihinsa seuraavan kahden vuoden aikana. Paikalliset päättäjät suunnittelevat sijoittavansa puolet kansainvälisiin ja puolet paikallisiin kouluihin.

Ymmärrettävästi tarvittavien resurssien puuttuminen on aiheuttanut monenlaisia käytännön vaikeuksia. Sen vuoksi tietotaidon tuominen paikallisiin kouluihin on erityisen tärkeää. Expat Kids Club konsultoikin paikallisia opinto-ohjaajia asiaan liittyen, jotta alueella asuvien expatriaattiperheiden lasten oppimisympäristö kehittyisi nykyisestä.

“Sopeutuminen riippuu paljon kohdemaasta”, Holopainen muistuttaa.  Suomalaisille ulkomaille muutto tuo lähes aina mukanaan uuden kielen oppimisen. Se jo itsessään vaatii melkoista sopeutumista. Lisäksi kohdemaan kulttuuri ja tavat saattavat tuoda haasteita sopeutumiseen. Erittäin tärkeää on se, ettei aikuinen oleta lapsen automaattisesti pärjäävän uudessa koulussa. “Vanhemman on hyvä tukea lapsen sopeutumista toimimalla tämän äänitorvena uudessa koulussa tai päiväkodissa,” on Annaleenan viesti ulkomaille muuttaville perheille. ”Vanhempi tunnistaa parhaiten, mikäli lapsen käyttäytymisessä on havaittavissa muutoksia aiempaan verrattuna.”

Elämää Alankomaissa – keskustelutilaisuus

Rotterdamissa toimiva Suomen Merimieskirkon toimipiste on aloittanut mielenkiintoisen sarjan “Elämää Alankomaissa”-keskustelutilaisuuksia. “Elämää Alankomaissa” syntyi, kun Merimieskirkolla suunniteltiin toimintaa ja sitä, miten vastata täällä asuvien suomalaisten tarpeisiin.

Sain tilaisuuden pitää esitelmän koulunkäynnistä syyskuussa tulevassa keskustelutilaisuudessa. Tulossa on juttua muun muassa hollantilaisesta peruskoulusta ja kielikylpyluokista ummikoille. Samalla pohditaan, kannattaako valita kansainvälinen vai paikallinen koulu ja millä perusteella.

Merimieskirkko halusi myös kehittää mahdollisuutta kohtaamisiin ja uusiinkin ihmisiin tutustumisiin. Facebook-keskustelut olivat vahvistaneet, että sekä uusilla että vanhoilla siirtolaisilla on jatkuvasti erilaista tiedontarvetta. Oli myös huomattu, että täällä asuvilla suomalaisilla on tosi mielenkiintoisa asioita kerrottavana työstään.

Kaikelle tälle Merimieskirkko haluaa tarjota alustan. Nyt toimikunta on järjestämässä noin kolmen kuukauden väliajoin sunnuntai-iltapäiviä vaihtelevan ohjelman merkeissä. Tilaisuus on suomenkielinen ja siihen on vapaa pääsy.

En viihtyisi Suomessa enää

Oma perheeni on kansainvälinen mutta en ole kokenut muuttoa ulkomaille lapsena enkä äitinä.  Muutin itse pois Suomesta vasta aikuisena ja omat lapseni ovat aina asuneet synnyinmaassaan. Muutto toiseen maahan kummittelee ajoittain mielessä, koska se voi olla jonain kauniina päivänä edessä. Eniten minua mietityttää se, miten vanhin lapseni, koululainen, siihen reagoisi.

Outi ja hänen tyttärensä Milja ovat käyneet läpi kaksi erilaista muuttoa. Perhe muutti ensin Saksaan Miljan ollessa 11-vuotias. Kuten moni muukin suomalainen lapsi, hän osasi englanninkielestä vain alkeet aloittaessaan kansainvälisessä koulussa. Outin mukaan kuukaudet heti muuton jälkeen olivat raskaita. Kansainvälisen koulun avoin ilmapiiri ja englanninkielen tukiopetus auttoivat kuitenkin valtavasti. Oma sosiaalinen ympäristö löytyi yllättävän nopeasti.

“Ensimmäinen päivä kansainvälisessä koulussa oli tosi pelottava. Luulin, että kaikki nauraisivat, koska en puhunut hyvää englantia, “ Milja muistelee. Onneksi toiset oppilaat ottivat uuden tulokkaan heti mukaansa ja hän sai nopeasti uusia ystäviä. “Kaikki olivat tottuneet ihmisiin, jotka ovat muuttaneet jostain muualta eivät osanneet kieltä”.

Ajatus muutosta ulkomaille tuntui Miljasta ensin epätodelliselta. “Kun kuulin muutosta, en käsittänyt sen tarkoittavan, että me ihan oikeasti ollaan lähdössä.”  Hän ei täysin ymmärtänyt, ettei näkisi isovanhempiaan ja kavereitaan pitkään aikaan. Ajatuksen sitten konkretisoiduttua, se tuntui pelottavalta mutta myös jännittavältä postiivisella tavalla.

Oma suomalaisen koulun jättäminen oli haikeaa. “Luokkakaverit olivat tehneet minulle tyynyliinan, jossa oli Saksan lippu. Kaikki olivat kirjoittaneet nimensä siihen.“ Ystävyys parhaiden kavereiden kanssa on säilynyt vahvana tähän päivään saakka. “Puhumme yhä lähes päivittäin”, Milja kertoo.

Seuraava muutto tuli eteen kolmen Saksassa asutun vuoden jalkeen ja oli eri tyypinen. “Minulla oli tosi hyvä kaveriporukka koulussa, enkä olisi halunnut lähteä”, Milja kertoo ajatuksistaan. Toisaalta hän toivoi, että asuminen englanninkielisessä maassa olisi helpompaa.

Milja meni Englannissa kunnalliseen kouluun, jossa paitsi oppilaiden kirjo oli erilainen kuin yksityisessä kansainvälisessä koulussa myös opiskelutapa oli toisenlainen.  Teini-iässä tiiviisiin kaveriporukoihin oli huomattavasti vaikeampaa päästä sisälle kuin nuorempana. “Vaikka kieli pysyi samana, tämä toinen muutto oli ehdottomasti vaikeampi”, Outi muistelee. Hänen mukaansa ensimmäinen puoli vuotta oli painajaismaista ja perhe pohti oliko asettuminen Englantiin sittenkään oikea päätös. “Äitinä pohdin ja itkin tilannetta monet kerrat”, Outi kertoo.

Nykyään Milja on seitsemäntoistavuotias, sopeutunut hyvin  paikalliseen englantilaiseen kulttuuriin ja viihtyy ulkosuomalaisena.  Hän ja Outi pohtivat yhdessä perheen kahta ulkomaanmuuttoa ja miten se on vaikuttanut heidän elämäänsä. “Olisi ehkä ollut helpompaa jäädä Suomeen mutta en silti haluaisi mennä ajassa takaisin”, Milja miettii. Vaikka olo tuntuu toisinaan juurettomalta, kokemukset Saksassa ja Englannissa ovat tuoneet rikkautta.  “Olen tavannut uusia ihmisiä, oppinut kieliä ja saanut kokemuksia. En olisi voinut kokea sitä kaikkea, jos olisimme jääneet Suomeen.“

Milja kokee ajatuksen paluumuutosta vieraana, eikä ole innostunut hakemaan suomalaiseen yliopistoon.  “En usko, että viihtyisin Suomessa enää.“  Yksi asia, mitä hän Suomesta kaipaa on isovanhemmat, joita perhe tapaa vain käydessään Suomessa. “Olisi kiva että asuisivat lähempänä.”

Potentiaalisesti monikielinen Osa 1.1

Vastaako lapsesi itsepäisesti aina asuinmaan kielellä, vaikka itse puhut suomea hänelle? Eikö hän enää osaa edes muodostaa lausetta suomeksi? Sama täällä! Puolitoista vuotta sitten alkanut koulu on täyttänyt poikasen nupin hollanninkielellä. Hyvä niin, täytyyhän sillä kielellä pärjätä niin pitkälle että yliopiston ovet (ehkä) aukenevat joskus hamassa tulevaisuudessa. Se vaan harmittaa, että lapsi näköjään liukuu kaksikieliseksi, vaikka hän olisi potentiaalisesti kolmikielinen. Suomalaisena se on myös piikki sydämeen sillä toivoisin lapsen osaavan minun kieltäni.

Soile Pietikäisen mukaan tämä on erittäin tavallinen ilmiö, etenkin koulun aloittaneilla ulkosuomalaisilla lapsilla. Lontoossa asuva kaksikielisten perheiden kommunikaatioon erikoistunut sosiologi on tehnyt uraauurtavaa poikkitieteellistä tutkimusta monikielisten perheiden parissa ja julkaisee pian uuden kirjan aiheesta.

Nuoruudessaan Soile Pietikäinen työskenteli lastenhoitajana perheessä, jossa toinen vanhemmista oli suomalainen. Au pair ei tainnut arvata, että häntä vaivanneesta kysymyksestä muodostuisikin ura ja elämäntyö. Soile hämmästeli, etteivät lapset osanneet suomea vaikka äiti sitä koko ajan puhuikin.  Joitakin vuosia myöhemmin Soile opiskeli sosiologiaa Torinossa ja teki kenttätutkimusta Italiassa asuvien suomalaisten keskuudessa. Yllättäen hän törmäsi samaan ilmiöön. Vain yhdessä neljästä haastateltavista perheistä lapset osasivat puhua suomea. Muissa suomen kielen taito oli erittäin heikkoa. “Halusin ratkaista tämän ongelman”, hän toteaa. Asia tuli jälleen ajankohtaiseksi omien lapsien myötä.

Soile alkoi opiskelemaan kaksikielisyystutkimusta poikkitieteellisesti jo Italiassa asuessaan 90-luvulla, mutta ratkaisu ongelmaan löytyi vasta, kun hän vuosina 2009-2012 keskittyi Koneen säätiön rahoittamaan tutkimukseen siitä, mitä todella tapahtuu, kun kouluikäinen ulkosuomalainen lapsi keskustelee vanhemman kanssa kodin arjessa.  ”Ihan kirjaimellisesti menin tutkimusperheiden koteihin ja nauhoitimme luonnollista keskustelua”. Sitten vuorovaikutus analysoitiin ja selitys ilmiölle alkoi hahmottua.  Syntyi poikkitieellinen tutkinus Lontoolaisen Goldsmithin ylipoiston kasvatustieteen laitoksella.

Soile halusi jakaa tietoutta ihmisille ja perusti vuonna 2015 oma yrityksen Bilingual Pontential. Sen kivijalkana on YK:n lastenoikeuksien artikla 30, jonka mukaan jokaisella lapsella on oikeus oppia ja käyttää vanhempansa kieltä riippumatta siitä käytetäänkö vanhemman kieltä lapsen asuinmaassa. Yrityksen tavoitteena on edistää lapsen oikeutta oppia ja käyttää vanhempiensa äidinkieltä. “

”Se että kaksikielisten perheiden lapset kasvavat automaattisesti kaksi tai monikielisiksi aikuisiksi, on harha”, Soile kertoo. Kielen katoaminen voidaan kuitenkin ennaltaehkäistä ja siinä hän on asiantuntija. Puheesta pudonnut kieli voidaan myös palauttaa puhutuksi kieleksi. Jopa kieli, jota lapsi ei ole koskaan ennen puhunut, voidaan nostaa puhutuksi kieleksi käyttämällä Soilen kehittämiä puheen aktivoinnin menetelmiä. Niinpa nimi Bilingual Potential viittaa paitsi kaksikielisyyteen, myös siihen että kaksikielisyys ei ole itsestään selvyys, vaikka kaikki mahdollisuudet siihen olisikin.

Jatkuu seuraavassa postauksessa…

Paluu osana ulkomaille muuton prosessia

Kansainvälisten työntekijöiden muuton parissa jollain tavalla työskentelevät suosittelevat mahdollisen paluumuuton huomioimista jollain tavalla jo, ennenkuin kotimaasta edes ollaan lähdetty. Kun työntekijä lähetetään työskentelemään ulkomaille muutamaksi vuodeksi, on siihen aina jokin työnantajaa ja työntekijää hyodyttävä syy. Ulkomaan komennus on kallis ja vaivalloinen prosessi kaikille osapuolille. Harmillisen usein unohdetaan että, se prosessi käsittää paluumuuton, josta myös pitäisi jäädä plussan puolelle.

Käytännössä siis paluumuuton suunnitteleminen jää syrjään ja monesti unohtuu lähes kokonaan, kunnes onkin aika palata Suomeen. Vaikka komennuksella ollut työmyyrä onkin kerännyt kokemusta, näkemystä ja vaikka mitä uusia taitoja ulkomailla, ei se välttämättä konkretisoidu kotimaassa urakehityksen kannalta suotuisasti. Tätä olisi syytä ehkäistä jo alkuvaiheessa hyvällä suunnittelulla, jotta sekä yritys ja työntekijä itse voisi saada täyden mahdollisen hyödyn koko ulkomaankomennuksen elinkaaresta.

Samoin voisi ajatella koulun suhteen. Kulkuria esittelevässä postauksessa koulun johtaja sanoi osuvasti että, muutto ulkomaille vaikuttaa lapsen elämään eniten, vaikka tällä itsellään on siihen  vähiten sanottavaa. Kun muuttoa suunnitellaan, mahdollinen paluumuutto, tai muutto johonkin kolmanteen maahan, olisi hyvä pitää mielessä myös lasten koulutuksen kannalta.

Kysymyksiä ja tilanteita on varmasti yhtä paljon kuin (paluu)muuttajiakin. Kannattaako yläkoulun ulkomailla suorittaneen nuoren mennä Suomessa suomenkieliseen lukioon vai olisiko englanninkielinen IB-lukio sopivampi? Miten suomenkieltä pidetään yllä ulkomaanvuosien aikana? Entä miten ulkomailla saavutettua kielitaitoa pidetään yllä Suomessa?  Miten lapsi sopeutuu takaisin suomalaiseen koulumaailmaan? Ovatko entiset kaverit edelleen tallella ja saako lapsi uusia kavereita? Meneekö lapsi ikäkauttaan vastaavalle luokalle jos on aloittanut koulun ulkomailla aikaisemmin kuin se Suomessa aloitetaan?

Vuosikymmeniä ulkomailla asuneet ulkosuomalaiset eivät välttämättä edes harkitse muuttavansa takaisin Suomeen. Ei ole mitään syytä, jos elämän kaikki palaset ovat uudessa asuinmaassa. Jokatapauksessa elämä voi yllättää ja paluumuutto syystä tai toisesta tulla eteen, kuten Tealla jonka tarina esitellään seuraavassa postauksessa. Kyselin takaisin Suomeen muuttaneilta vanhemmilta, miten heidän koululaistensa paluumuutto oli sujunut. Jaan muutaman heidän kokemuksistaan.

Synttärihulinaa Hollannissa

Hollantilaiset ovat läpeensä hulluina syntymäpäiviin. Huomioitavaa on, ettei tämä koske vain lapsia vaan mitä suurimmassa määrin myös aikuisia. Alankomaissa asuvat ulkomaalaiset ovat tottuneet pyörittelemään silmiään aiheeseen liittyville käsitteille kuten kammoksuttu “circle of death” (kuva alla), säännöllisesti työpaikkojen kahvihuoneisiin ilmestyvälle mauttomalle vla-piirakalle ja vessassa roikkuvalle syntymäpäiväkalenterille. 

Poikasella oli synttärit hiljattain. Viimeisen puolen vuoden aikana olemme päässeet todistamaan muutamia synttäreitä paikallisissa sisäleikkipuistoissa. Näiden kokemusten vakuuttamina varasin Monkey Townin keskihintaisen synttäripaketin. Tarjoukseen kuuluivat ilmaiset mehut ja ranskanperunat kaikille lapsille, kotiin mukaan otettavat karkkipussit ja synttärisankarille lelu oman valinnan mukaan. Juhlapaikassa oli varattu yksi iso pöytä koko porukalle. Hinnaksi tuli noin 12 euroa per mukula.

Sen lisäksi tilasin kakut HEMAsta ja valmistelin naposteltavia pöytään. Varsinaisestihan sisäleikkipuistoon ei saisi tuoda omia eväitä, mutta halusin antaa vieraille vaihtoehtoja uppopaistettujen paikallisherkkujen lisäksi, joita paikan oma kanttiini tarjoili.  Minitomaatit, juustokuutiot, pähkinät ja oliivit katosivatkin nopeasti. Lisäksi meillä oli piikki auki paikan kanttiiniin, josta aikuiset saivat tilailla itselleen kahvia, kolaa tai syötävää.

Kalliiksi tuli mutta oli sen arvoista. Parasta oli melkein kaiken ulkoistaminen. Pahinta korvien piipaaminen loppupäivän sisäleikkipuiston jälkeen. Poikasen mielestä ihaninta oli kaikki.

Koska koska ollaan keskellä intensiivistä kouluvuotta, katsoimme parhammaksi kutsua lähinnä koulukavereita. Onnekkaitten valinnan tein poikasen juttujen perusteella. Päivittäinen “Kenen kanssa leikit tänään?” , tenttaaminen tuotti tulokseksi kourallisen nimiä, joita kaikkia en osannut yhdistää oikeisiin naamoihin. Laskin lapset sekä heidän oletetut pikkusisarukset yhteen ja sain noin 13 osallistujaa. Tein kutsut, printtasin ja pyysin opettajaa sujauttamaan ne huomaamattomasti oikeisiin eväsreppuihin niin, ettei toisille tule pahaa mieltä.

Muutaman kerran on käynyt niin että oppilaan syntymäpäivät on järjestetty heti koulupäivän jälkeen kotona. Silloin sankarin vanhemmat ovat ohjanneet lauman kutsuttuja lapsia suoraan koulusta juhlapaikalle. Tämä on tietysti herättänyt närää ja suoranaista draamaa niitten keskuudessa, joiden kohdalle kutsu ei ole osunut. Omasta mielestäni tällaiset asiat pitäisi hoitaa diskriitisti, enkä itse toimisi monestakaan syystä näin. Olinkin aika yllättynyt törmätessäni tällaiseen tapaan. Yritän ymmärtää, maassa maan tavalla.

Juhliminen ei tietenkään loppunut tähän. Alankomaissa on tapana juhlia synttareitä myös koulussa. Kuvitelkaa itse kuinka usein, kun ryhmässä on 33 oppilasta. Koulussa tapahtuvaan juhlintaan kuuluu keskeisenä “traktaties”. Vuosia täyttänyt mukula siis saa tarjota pikkunaposteltavaa. Käytännössä (yleensä) äiti sitten vääntää koko luokalle (jossa siis on edelleen se yli kolmekymmenta kersaa) pikku naposteltavaa hiki hatussa edellisenä iltana. Tarjottavan kuuluu toki olla kekseliästä mutta terveellistä. Useimmat äidit ottavat tästä perinteestä melkoisen stressin ja ymmärrän sen nyt täysin. Yritin pitäytyä mahdollisimman nopeassa ja helpossa vaihtoehdossa. Niinpä päädyin pujottamaan hedelmäpaloja varrastikkuihin. Kyllä siinäkin jokunen hetki vierähti askarrellessa.

Paikalliset, joilla asuu sukulaisia maassa, olisivat vielä järjestäneet kotona perhesynttärit. Nämä kemut vietetään useimmiten päivänsankarin kotona. Tälläisissa tilanteissa olen ihan tyytyväinen ettei meillä ole synttärihullua hollantilaista sukua.

 

Onnekas valinta

Ulkomaille muuttaja pääsee tutustumaan hämmentävän moniin erilaisiin opetussuunnitelmiin. Sekä kansainvälisten koulujen että paikallisten koulujen tarjonnassa riittää valinnanvaraa.

Esimerkiksi Alankomaissa on tarjolla hengästyttävä lista paikallista hollanninkielistä peruskouluopetusta. Uskonnollisen vakaumuksen mukaista opetusta on mahdollista saada ainakin hindulaisessa-, juutalaisessa-, roomalaiskatolisessa-, islamilaisessa- tai protestanttisessa koulussa. Opetussuunnitelmista voi valita esimerkiksi Montessori-, Dalton-, Jenaplan- tai vaikka vapaan koulun.  Toki tarjolla on myös ihan tavallisia, kaikille avoimia kouluja, jotka eivät edusta mitään erikoista kasvatussuuntausta tai uskontoa. 

Poikanen aloitti Montessorikoulussa. Se oli täydellinen koulu, sijainti oli erinomaisella alueella, oppilaat tulivat oikeanlaisesta sosiaaliluokasta, toisten vanhempien kanssa oli helppo jutella, lapsi sai nopeasti uusia ystäviä, iltapäiväkerho oli samassa rakennuksessa, luokka teki mielenkiintoisia projekteja ja kävi ihanilla retkillä. Sitten saimme kuulla tulleemme valituiksi toiseen kouluun. Itseasiassa kouluun, joka oli ollut ykkösvalintamme jo kaksi vuotta sitten. Valinta oli vaikea mutta saimme viikon miettimisaikaa.

Uusi koulu voitti lopulta helposti. Suurin syy oli erilainen opetussuunnitelma. Pidin montessorikoulusta ja sen tavoista tutustuttaa lapsi oppimiseen. Aloin kuitenkin epailemään sen sopivuutta omalle lapselleni. Toisekseen montessorikoulun jälkeinen tulevaisuus ei vakuuttanut minua. Hyviä vaihtoehtoja yläkouluiksi tuntui olevan vähän. Lisäksi koin oppimistulosten ja niiden seuraamisen epäselväksi.

Uudessa koulussa sen sijaan on IPC opetussuunnitelma, joka puhuttelee huomattavasti enemmän selkeydellään, seurattavuudellaan ja paremmilla mahdollisuuksilla yläkoulua ajetellen. Lisäksi IPCssä on sellaisia luovia, montessorimaisia, elementtejä, joista pidän paljon ja jotka sopivat pienille alakoululaisille. Oppilaat ovat hyvin samanlaisesta taustasta kuin poikanen, kansainvälisiä hollantilaisia.

Suurin huoleni, koulun vaihto meni melko kivuttomasti. Olin ehkä turhaan pelännyt poikasen kärsivän tilanteesta. Silloin tällöin poikanen muistelee Danielia, hyvää kaveria montessorikoulusta, muttei vaikuta kaipaavansa vanhaan kouluun. Se, että lapsi solahti melko nopeasti uuteen luokkaan ja alkoi saamaan uusia kavereita, vahvisti tunnetta oikeaan osuneesta valinnasta. Se on ollut iso helpotus.

Olimme onnekkaita saadessamme valita kahdesta hyvästä koulusta. Alankomaissa peruskoulun ensimmäisillä luokilla opetus on esikoulumaista, leikitään, lauletaan ja askarrellaan. Muutto toiseen kouluun oli helpointa tehdä tässä vaiheessa, ennen kolmatta luokkaa, jolloin vaatimustaso alkaa kasvamaan.

 

Kulkuri – suomalainen peruskoulu ulkomailla

Toimintansa vuonna 1974 aloittanut Kansainvalistuseuran ylläpitämä Kulkuri on ehtinyt tulla monille ulkosuomalaisille tutuksi. Koulussa on oppilaita tällä hetkellä kuudessakymmenessä eri maassa. Sain haastatella Tuija Tammelanderia, koulunjohtajaa, joka osasi kertoa toiminnasta enemmän.

Kulkuri on suunnattu ulkomailla asuville perusopetusikäisille lapsille, joiden äidinkieli tai toinen kieli on suomi. Se toimii siis paikallisen- tai kansainvälisen koulun rinnalla sitä täydentäen ja suomen kieltä ylläpitäen. Tämän lisäksi Kulkurissa on mahdollista opiskella kaikkia muitakin peruskoulun oppiaineita ja sieltä saa jopa päättötodistuksen.

Kulkurissa opiskelu sopii monenlaisiin elämäntilanteisiin. Mikäli muuta koulunkäyntimahdollisuutta ei ole, se toimii tarvittaessa myös ainoana kouluna. Kannattaa kuitenkin muistaa että, joissakin maissa on koulupakko, jolloin kotiopiskelu ei ole sallittua. Siinä tapauksessa Kulkuri ainoana kouluna ei ole mahdollinen. Käytännössä opiskelu tapahtuu verkkokurssilla tai kirjallisen etäopiskelumateriaalin avulla. Opiskeltavat aineet voi valita omien tarpeiden tai kiinnostuksen kohteiden mukaan.

“Sen lisäksi lapsi tarvitsee suomenkielisen ohjaajan, joka on yleensä toinen vanhemmista.”, Tammelander kertoo. Jos molemmat vanhemmat ovat töissä eikä lapsella ole suomenkielistä ohjausta, opiskelu ei toimi. Viime vuosien aikana vuorotteluvapaat ja irtiotot arjesta ovat lisääntyneet. Se näkyy Kulkurissa vain yhdeksi lukukaudeksi ulkomaille muuttavien oppilaiden määrän kasvuna. Tammelander muistuttaa, että koulunkäynti on lapsen työtä. Perhe ei siis voi vain lomailla, jos mukana on kouluikäisiä lapsia, vaan opiskelu ja sen ohjaaminen vie ison osan päivästä.

Oma äidinkieli on tärkein

Vanha viisaus siitä, miten hyvä äidinkielen taito auttaa kaikessa muussakin oppimisessa, pitää Tammelanderin mukaan paikkansa.  Ulkomaille muuttava lapsi oppii uuden kielen yleensä nopeasti. Se auttaa lasta ja koko perhettä sopeutumaan nopeammin uuteen asuinympäristöön. Äidinkielen taito kuitenkin taantuu, jos sitä ei opiskella ja käytetä monipuolisesti. Vaikka molemmat vanhemmat puhuisivat suomea, kieli ei ulkomailla kehity samalla tavalla kuin kotimaassa. Sanavarasto voi alkaa köyhtymään ja oikeinkirjoittamisessa tulee ongelmia.

Ulkomaille muuttaessa kannattaa myös mahdollinen kotimaahan paluu pitää mielessä. Kulkuri auttaa lasta palaamaan suomalaiseen kouluun sujuvasti ulkomailla asumisen jälkeen. “Suosittelen vähintään suomen kielen opiskelua kaikille ulkomailla asuville lapsille – oma äidinkieli on ulkomailla asuvan lapsen tärkein kieli.”, Tammelander summaa.

Ajoita muutto lapsen mukaan

Useimmat ulkomaille muuttavat perheet pyrkivät ajoittamaan muuton koulun lomien aikaan. Etenkin kesäloma on vilkasta aikaa. Siten lapsi pääsee aloittamaan lukuvuoden yhtä aikaa luokkatovereiden kanssa. Tammelander kertookin Kulkurissa olevan ruuhkaa elokuussa. Mikäli mahdollista, ilmoittautuminen kouluun olisi hyvä tehdä ennen kesälomien alkamista.

Vaikka ulkomaille muutto ei koskaan ole lapsen oma valinta, se vaikuttaa häneen eniten. Jokaisella ikäkaudella on varmasti omat haasteensa, mutta mitä, nuorempi lapsi on, sitä mutkattomampaa uuteen asuinmaahan asettuminen on. Peruskoulun viimeisten luokkien, etenkin 9. luokan, suorittaminen lähiopetuksessa olisi  helpointa.

“Kannattaa käydä lukemassa Kulkurin muuttajan muistilista”, Tammelander vinkkaa lopuksi. Hänen mukaansa sieltä löytyy hyviä ohjeita, mitä kannattaa selvittää ennen muuttoa.

Yksin kouluun?

”Ooh, minäkin haluan olla iso ja pyöräillä yksin kouluun!” Poikanen ihailee naapurin poikaa joka kulkee yksin puolentoista kilometrin koulumatkan. Hän on hollantilaisen peruskoulun viimeisellä luokalla mutta poikanen vasta ekalla. Jälkimmäinen on yhtä kova menijä kuin päätön kana. Ihan jonnin verran täytyy vielä odotella, että pääsee yksin liikenteen sekaan. Asumme keskustassa, jossa lasta ei voi päästää yksin kadulle vielä moneen vuoteen.

Suomi on siitä kiva, että lapset saavat temmeltää ulkona paljon vapaammin kuin monessa muussa maassa. Omatoiminen kouluun ja harrastuksiin kulkeminen aloitetaan aikaisemmin kuin muualla. Monelle ulkomaille muuttavalle perheelle vanhempien jatkuvan valvonnan tarve voi tulla pienenä käytännon yllätyksenä, vaikka asia olisikin tiedossa etukäteen. Kyselin USA:ssa ja UEA:ssa asuvilta ulkosuomalaisilta, miten tämä on näkynyt heidän elämässään uudessa asuinmaassa.

UAE:ssa asuva suomalainen äiti kertoi että vanhemman oltava paljon aktiivisempi kuin Suomessa. Isoimmille lapsille järjestetään esimerkiksi leffatreffejä ja puistotreffejä, joiden aikana vanhemmat voivat olla vaikka kahvilassa. Tarpeeksi lähellä mutta silti sen verran kaukana, että lapselle tulee vapauden tuntua. Moni vastaaja oli tyytyväinen, että lasten kanssa tulee vietettyä enemmän kuin Suomessa se olisi ollut mahdollista. Tähän tietysti vaikuttaa myös monen puolison jääminen kotiäidiksi tai -isäksi uudessa asuinmaassa.

USA:han 16 vuotiaana muuttanut tyttö kertoi vapauden menetyksen olleen kamalaa. Se, ettei kavereiden luokse tai ostoskeskukseen päässyt ilman vanhempien kuskaamista tuntui nololta. Oman ajokortin saamisen jälkeen tilanne helpotti. Useimmat ulkosuomalaislapset nauttivat vapaudesta, jota saavat maistaa Suomessa lomaillessaan. Kun kauppaan, kirjastoon tai kavereille saa mennä omin neuvoin, itseluottamus kasvaa.

Vaikka pienet lapset varmasti sopeutuvat nopeammin uuteen tilanteeseen, voivat he vielä muistella sitä aikaa kun pääsi vapaasti juoksemaan metsässä, menemään ilman isää ja äitiä pulkkamäkeen tai pyöräilemään lähikouluun. ”Sopeutuminen tapahtuu nopeasti koska kaikki muutkin kuljetetaan vanhempien/ kuljettajan kanssa kouluun”, totesi UAE:ssa asuva äiti.

Se kuinka paljon lapsille voi antaa liekaa, riippuu tietysti aina kohdemaasta ja asuinpaikkakunnasta. Mikäli mahdollista, kannattaa valita asuinalue lasten liikkumista silmällä pitäen, huomautti moni USA:ssa asuva vastaaja. Jos koulu on tarpeeksi lähellä, alueen liikenne rauhallista ja reitti turvallinen, kulkevat monet lapset itsenäisesti kouluun. Siitäkin huolimatta suomalaislapset ovat kasvaneet itsenäisimmiksi kuin useimmat amerikkalaiset toverinsa. Se voi aiheuttaa silmien pyörittelyä paikallisten keskuudessa. 

 ”Esikoinen oli 11 v kun muutimme USAan. Suomessa oli käyttänyt itsenäisesti julkisia Helsingissä noin 8-vuotiaasta, eli muutos oli aika iso tänne tultaessa… Suurin ero täkäläisiin oli että sai tulla kotiin koulusta vaikka kotona ei ollut kukaan vastassa, jota muut vanhemmat vähän ihmettelivät. Kesälomalla kannustin pyöräilemään kirjastoon yksin, meiltä n. 5-6 km suoraa pyöräilyreittiä parilla tienylityksellä. Tätäkin muistan että joku kauhisteli että päästin 13-vuotiaan yksin menemään”, USA:ssa asuva äiti kertoo.

Katsoin viime viikolla tämän videon japanilais- ja australialaislapsista.  Japanilaiset lapset ovat kenties suomalaisiakin itsenäisempiä. He kulkevat yksin suurkaupungin vilinässä kouluun. Japani onkin kansainvälisesti äärimmäinen esimerkki ja siellä lapset heitetään niin sanotusti altaan syvään päähän. Videolla pieni tyttö sukkuloi tottuneesti miljoonakaupungin ruuhkassa. ”Jos hän ottaa vahingossa väärän metron, eikä pääse ajoissa kotiin niin se on sitten voi-voi…”, totesi huolestuneet oloinen äiti. Pääajatuksena on että lapsiin luotetaan ja heitä kannustetaan olemaan itsenäisiä. Toisekseen videolla nousee esiin että Japanin rikostilastot ovat todella alhaiset ja kanssamatkustajat auttavat lapsia.